Eläinlääkäri Elena Jussila menetti kummipoikansa Ukrainan sodassa – Raskaina aikoina hän on saanut lohtua työstä ja liikunnasta 25.2.2023 11:00
Imatralla asuvat ukrainalaiset perustavat oman yhdistyksen, jotta kukaan ei jäisi yksin – Toiveena on löytää tila, jossa olisi keittiö 19.2.2023 9:00
Arkistosta | 130 vuotta sitten Imatralle valmistui juna-asema, jonka seutu sykki elämää – Siitä muistuttavat yhä pari taloa ja erikoinen tie, jonka rakentajasta tuli kuulu laulajatähti 12.2.2023 19:00
Arkistosta | Jukka Jyrkisen lätkäharrastus loppui, kun imatralaisen yksinhuoltajaäidin rahat eivät riittäneet – Isänä hän haluaa, että tyttäret voivat edetä huipulle asti 29.1.2023 19:00
Suomi ei enää ole venäläisten suosikkikohteita, Imatralla raja ylitettiin viime vuonna reilut 170 000 kertaa: "Rajoituksia ei pureta näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa" 16.1.2023 21:00
Imatran erämuseon miljoonat siirtyvät seuraavan hallituksen päätettäviksi – Tälle vuodelle ministeriöstä heltisi 300 000 euroa suunnittelurahaa 11.1.2023 15:52
Markku Hyppänen sai lähtöpassit VR:ltä 41 vuoden jälkeen, kun idänliikenne loppui – Uusi elämäntilanne jännittää työttömäksi jäänyttä kuusikymppistä 6.1.2023 13:00
Venäjän hyökkäyssota lopetti Imatran uudenvuoden perinteen mutta Mirja Borgström päätti luoda uuden: "Hulluahan tämä on, mutta unelmia pitää olla" 29.12.2022 13:00
Argentiinalaisen isän poika Emilio Urpalainen jännittää sunnuntaina jalkapallon MM-finaalia autotallissaan Imatralla: "Vähän pelottaa" 17.12.2022 11:00
Imatralainen Nastasia Belaia opettaa shakkia ja irlantilaista tanssia rakkaassa kotikaupungissaan – Hän kaipaa Venäjällä asuvia vanhempiaan ja suree Ukrainassa kärvistelevää tätiään 10.12.2022 13:00
Imatralla raja ylitetään nyt noin 400 kertaa vuorokaudessa – Liikkeellä on myös suomalaisia bensaturisteja sekä maanpakoon lähteneitä venäläisiä 28.11.2022 17:00
Imatralla asuva Valeri Yaronov pelkää, että hänet palautetaan Venäjälle – "Joudun vankilaan, ja tuomiosta tulee pitkä", Putinin vastustaja sanoo 16.11.2022 5:00
Noin 30 suomalaisen sotavainajan jäänteet haettiin Viipurista – Suomalaiset eivät ole kolmeen vuoteen päässeet sankarivainajia etsimään 12.11.2022 17:00
Jukka Jyrkisen lätkäharrastus loppui nuorena, kun imatralaisen yksinhuoltajaäidin rahat eivät riittäneet – Isänä hän haluaa huolehtia, että tyttäret saavat edetä vaikka maailman huipulle asti 12.11.2022 11:00
Karkottiko epävakaa itänaapuri matkailijat Etelä-Karjalasta? Jopa 97 prosenttia kansainvälisistä turisteista katosi Saimaan risteilyiltä 6.11.2022 11:00
Isoa monitoimiareenaa Lappeenrantaan puuhaavat liikemiehet astuivat julkisuuteen – Mukana useita imatralaisia 3.11.2022 14:53
Ihmiset hylkäävät härskisti kaatopaikkajätettä Imatran Powerin pihalle, toisaalta kierrätyskontit houkuttavat varkaita – "Joku toi jopa haisevan kompostin" 2.11.2022 17:00
Pääkirjoitus | Rajakaupan hurlumhei-vuodet ovat takana – Katseet kääntyvät nyt uusiin ilmansuuntiin 26.10.2022 8:31
Uutisvuoksi selvitti, kuinka paljon asuminen on kallistunut Imatralla – Sähkö, lämpö, vesi ja jätemaksut ovat nousseet, asuntojen neliöhinnat taas laskeneet 14.10.2022 5:00
Mitra Management Oy ei selviydy veloistaan: Konkurssin välttämiseksi Imatran kaupunki valmistautuu pääomittamaan yhtiötä miljoonilla euroilla 13.10.2022 19:47
Pietarintien nimi vaihdettiin Kouvolassa Ukrainan sodan takia – Imatra ei ole nähnyt tarvetta nimetä omaa tietään uudelleen 8.10.2022 19:00
Imatralle syntyi "maanalainen armeija", joka vastustaa Venäjän hyökkäyssotaa – Joku tuhosi rauhaa vaativat liput ja julisteet: "Taistelemme Z-porukkaa vastaan" 12.10.2022 11:02
Näin naapurissa | Kauppaneuvos Kyösti Kakkonen on käyttänyt yli kymmenen miljoonaa historiallisen huvilan kunnostukseen – "Pian rakennus olisi ollut korjauskelvoton" 3.10.2022 19:00
Etelä-Karjalaan saapuu hiljaisia venäläisiä – Venäjän sotatoimet eivät saa kannatusta, vaikka sitä ei suoraan sanota: "Ei voi sanoin kuvailla" 24.9.2022 21:16
Aleksei, 41, pakeni Venäjältä heti: "En halua mennä armeijaan tai sotaan", kertoo Imatralla vaimonsa tuloa vielä odottanut pietarilainen 23.9.2022 7:59
Venäjän liikekannallepano huolettaa Etelä-Karjalan venäläisiä – Daria Petrova pelkää, että 12 vuotta Suomessa asunut puoliso voi saada kutsun rintamalle 21.9.2022 20:30
Poikansa kanssa Imatralle paennut moskovalaisjuristi järkyttyi Venäjän liikekannallepanosta: "Moni ihminen kuolee vielä," pelkää Anastasia Khavanskaya 21.9.2022 17:30
Pietarilainen sivusto kertoo venäläisturistien hautaavan euroja maahan Suomessa – Kaakkois-Suomen rajavartiostolla ei ole havaintoja kätköistä 16.9.2022 18:36
Pietarintien Ukrainan lippu revittiin alas ja viillettiin rikki: "Lipun voi repiä, mutta totuutta ei" – Uusia lippuja ilmestyy katukuvaan pian 29.8.2022 11:00
Pommituksia paennut Tanja Obitotska kärsii paniikkikohtauksista – "Näin paljon hyväntahtoisuutta en ole nähnyt missään", Imatralla Ukrainan itsenäisyyspäivää viettänyt opettaja kiittää 24.8.2022 15:02 Tänään on Ukrainan itsenäisyyspäivä – Pietarintien varteen ja Karhumäelle ilmestyi lippuja venäläisiä turisteja herättelemään 24.8.2022 11:04
Tänään on Ukrainan itsenäisyyspäivä – Pietarintien varteen ja Karhumäelle ilmestyi lippuja venäläisiä turisteja herättelemään 24.8.2022 11:04
Sikaruttoa ei ole tavattu Suomessa, Venäjän tilanteesta ajantasaista tietoa ei tällä hetkellä saada – Yksikin tautitapaus Suomessa tulisi hyvin kalliiksi 19.8.2022 21:30
Sudet tappoivat viisi lammasta Imatran naapurissa ja 20 loukkaantunutta eläintä jouduttiin lopettamaan – Mittavan vahingon myötä lampuri Minja Pietarinen päätyi hakemaan suurpetoaitaa 17.8.2022 8:30
Uutisanalyysi | Imatra haluaa hallitukselta pari miljoonaa euroa budjettiin ja mustaa valkoiselle Erämuseosta – Pelkona on, että museon rahoituspäätös siirtyy vaalien yli kohti entistä epävarmempaa tulevaisuutta 13.8.2022 5:00
Imatralaisnainen turhautui yleiseen varovaisuuteen ja aloitti oman sodanvastaisen kampanjan – Levittää venäjänkielisiä julisteita ympäri Imatraa: "Mikään ei muutu, jos kukaan ei suutu" 6.8.2022 9:00
Näin naapurissa | Yrityskauppa teki Pirjo Karhusta miljonäärin, mutta jätti jälkeensä liikaa vapaa-aikaa – Pitkän linjan Venäjä-osaaja laittaisi nyt putinisteilta rajan kiinni 5.8.2022 19:30
Hyvä kysymys | Pitäisikö Pietarintien nimi muuttaa takaisin Teollisuustieksi, vt. kaupunginjohtaja Matias Hilden? 4.8.2022 12:37
Ensimmäiset ukrainalaiset saapuvat Imatran vastaanottokeskukseen tänään – Innokas itäturisti Vesa Ruotsalainen alkoi boikotoida Venäjää ja auttaa nyt Ukrainan pakolaisia 3.8.2022 5:00
Kuinka paljon maksaa kahvikupillinen Imatralla? Hinnoissa on eroja, ja osa kahviloista on joutunut nostamaan niitä – Uutisvuoksi vertaili kahvin hintoja Imatran kahviloissa 31.7.2022 9:00
Linja-autoyhtiö Ecolines lisää vuoroja Pietarin ja Helsingin välille elokuussa, syynä kasvanut kysyntä 29.7.2022 14:14
Pietarilainen Aleksei yritti turhaan ostaa uutta puhelinta Imatran Powerista: Uutisvuoksi selvitti, miten Venäjä-pakotteet näkyvät yritysten arjessa 27.7.2022 22:34
Srilankalainen mies esitti Nuijamaan rajanylityspaikalla väärennetyn Schengen-viisumin, haki Suomesta turvapaikkaa 21.7.2022 11:13
Venäläiset tulivat taas hakemaan lohta ja juustoa, myös Imatran kylpylä kiinnostaa – Pakotteet määrittävät, mitä Venäjälle saa viedä, mutta passeja ei tarkisteta, vaikka asiakas ostaisi tuhannen euron puhelimen 18.7.2022 20:05
Uutisanalyysi | Imatralla päätetään pian isosta aurinkovoimalasta, jonka uusi yritys haluaa parhaalle paikalle kiireesti – Voimalaitos pilaisi maiseman, mutta mitä kaupunki siitä tarkkaan ottaen hyötyisi? 14.7.2022 10:44
Harkitsitko hakevasi bensaa Venäjältä, jos raja avautuu? Tulli ilmoitti takavarikoivansa muualla kuin tankissa olevan polttoaineen – Viisumikauppa jo piristynyt, kertoo imatralainen yrittäjä 21.6.2022 18:50
Brittiläinen moottoriurheilutoimittaja ei löisi vetoa Kymiringin MM-osakilpailun puolesta – "Merkittäviä haasteita taloudessa, kustannuksissa, logistiikassa, majoituksessa ja radan hyväksynnässä" 6.6.2022 12:41
Venäläisten jääkiekkoilijoiden sopimuksia on purettu Suomessakin – Imatran Ketterässä viime kauden pelaajat jatkavat mutta uusia pelaajia Venäjältä ei ole aikomus ottaa 2.6.2022 20:00
Uutisanalyysi | Lykkääntyykö Imatran uuden urheilutalon rakentaminen, karsitaanko myös juna-asema rahapulassa karvahattuversioksi? – "Tarvitaan oikea asema, eikä vain tuulensuoja", sanoo Ilkka Nokelainen 1.6.2022 5:00
Näillä kulmilla | 130 vuotta sitten Imatralle valmistui juna-asema, jonka seutu sykki elämää – Siitä muistuttavat yhä pari taloa ja erikoinen tie, jonka rakentajasta tuli kuulu laulajatähti 13.5.2022 5:00