Hiitolanjoen vapauttaminen etenee: Lahnasenkosken padon purku alkaa elokuussa – Retkeilijät saavat uuden sillan ison urakan päätteeksi 26.5.2022 7:00
Hiitolanjoen Kangaskoski voitti 10 000 euron palkinnon kansainvälisessä kilpailussa – "Nyt on aika juhlia", sanoo Hanna Ollikainen 20.5.2022 8:25
Lähteen talo katoaa Imatran katukuvasta mahdollisesti jo tänä kesänä – Pia Rantanen on valmis poksauttamaan kuohujuoman, kun purku alkaa 17.5.2022 17:40
Imatran uuden juna-aseman kustannusarvio oli joulukuussa 7 miljoonaa – Nyt kustannukset ovat nousseet eikä lopullista hintaa tiedä kukaan 16.5.2022 19:30
Teletalo Lyseon mutkassa puretaan vasta Imatran ajojen jälkeen heinäkuussa – Urakka maksaa 200 000 euroa 13.5.2022 14:10
Kosken koulun alueen liikennejärjestelyt muuttuvat hetkellisesti tästä päivästä alkaen – Poikkeusjärjestelyjen syynä ovat päällystystyöt 11.5.2022 15:29
Rakennusten purkamisinto jätti jälkeensä ikävän riesan Imatralla: Pölisevät hiekkakentät täytyy maisemoida, vaatii rakennusvalvonta 8.5.2022 17:00
Kipan johtaja selittää Imatran ränsistymistä: Kaupungin siisteys on enää 11 henkilön varassa – Henkilöstö on kutistunut, samaan aikaan sotkeminen ja ilkivalta ovat lisääntyneet huimasti 3.5.2022 5:00
Kiertotieralli päättyi: Imatrankoskentien uusi silta avattiin jo liikenteelle – Muita siltatyömaita kaupungissa riittää edelleen 29.4.2022 17:00 | Päivitetty 29.4.2022 17:20
Pois pöllyävä hiekka! Lakaisukoneet ja säiliöautot aloittivat Imatralla suururakkansa, joka vie viikkoja 21.4.2022 18:00 | Päivitetty 21.4.2022 20:55
Imatrankosken ratasiltatyömaalla ovat käynnissä viimeiset kaideasennukset, ensi viikolla asvaltoidaan – Silta on tarkoitus avata liikenteelle toukokuussa 20.4.2022 15:33 | Päivitetty 20.4.2022 20:03
Parikkalan kunta uhkaa ottaa urakoitsijalta haltuunsa Kirjolan koulun työmaan – Taustalla epäilykset urakoitsijan talousongelmista 11.4.2022 16:30
Kuutostien silta Mansikkalassa on jälleen remontissa loppuvuoden ajan – 2,8 miljoonan euron urakassa kaiteet uusitaan ja reunapalkit kunnostetaan 7.4.2022 13:44
Meltolan koulun purkaminen on alkanut – Vanha kivikoulu ja puinen viipalekoulu ovat maan tasalla juhannukseen mennessä 6.4.2022 13:58
Meltolan jätevedenpuhdistamon saneerauksen valmistumisaikataulu venyy pari kuukautta – Pandemia ja Ukrainan sota nostavat lisäksi kustannuksia 5.4.2022 20:30 | Päivitetty 5.4.2022 21:07
Mansikkalan tornitaloilla on käynnissä näyttävä miljoonaremontti – Katso kuvat huimaavista korkeuksista! 27.3.2022 5:00 | Päivitetty 8.4.2023 22:49
Näin naapurissa | "Tiuru on koko alueen häpeäpilkku" – Entisen sairaalan naapurissa asuvaa Marja Virkki-Majavaa surettaa ja suututtaa, ettei funkkisjättiläistä korjata eikä pureta 24.3.2022 9:20 | Päivitetty 24.3.2022 9:39
Mellonlahden pumppaamo on viittä vaille valmis – Vain sähköt puuttuvat, koska osia ei tahdo saada 18.3.2022 16:47
Imatran taloyhtiöissä mitataan nyt, ovatko väestönsuojat tarpeeksi tiiviitä ja suojanaamarit kunnossa – Mittauksia tekevä Teemu Kallioniemi ihmettelee huoltotoimenpiteiden laiminlyöntiä 14.3.2022 13:48 | Päivitetty 14.3.2022 20:51
Imatran seurakuntakeskus on jo maan tasalla! Edessä on vielä iso urakka: maanalaisen väestönsuojan moukarointi – Katso kuvat purkutyömaalta 23.2.2022 18:00
Imatralla puretaan tänä vuonna ainakin kuusi kaupungin rakennusta: Alinankatu 1 on jo hupun alla, sen jälkeen lähtevät Meltolan koulu, Sulattimon talot, Teletalo ja Taitomo 19.2.2022 7:00
Meltolan jätevedenpuhdistamon jättiremontissa on edessä mittava ohipumppausjärjestely – Haastava työvaihe on tehtävä pakkasilla, jotta Vuokseen päätyvän ylivuodon riski ei kasva 12.2.2022 9:00
Vuokselta puretaan pieni kivisaari Niskalammen kupeesta – Perkuusaaren kivistä ja sorasta tehdään taimenille kutupaikka, josta pääsee kätevästi Saimaalle 6.2.2022 13:00
Imatrankosken patotyömaan petosvyyhti siirtyy pian syyteharkintaan – Rikoksista aiheutui Destialle noin miljoonan euron vahingot 4.2.2022 18:00
Etelä-Karjalassa voi järjestää kokoontumisia sekä sisällä että ulkona ilman henkilömäärärajaa lauantaista lähtien 4.2.2022 14:06 | Päivitetty 4.2.2022 22:16
Imatran kaupunki hakee Lähteen talolle jo purkulupaa – Tavoitteena nopeuttaa lupaprosessia 3.2.2022 16:30 | Päivitetty 3.2.2022 16:53
Vihdoinkin! Virasojan pitkäksi venähtänyt aluesaneeraus voi valmistua tulevana kesänä – Meltolan ja Sotkulammen saneeraukset ovat kokemassa pienen lykkäyksen 29.1.2022 13:00 | Päivitetty 29.1.2022 13:28
Tällaista on asua tyhjässä kerrostalossa purkutuomion saaneessa Mäentauksessa: Rappunsa "viimeinen mohikaani" Anu Miettinen käy suihkussa ja pesee pyykkiä vaikka keskellä yötä viivytellessään pakkomuuttoa 29.1.2022 5:00 | Päivitetty 29.1.2022 6:07
Imatralaisten hermoja koetelleen kiertotierumban loppu häämöttää jo – Jos takaiskuja ei tule, Imatrankoskentien uusi ratasilta avautuu autoille vappuna 28.1.2022 16:20
Huonosti auratut tiet ovat herättäneet tunteita etenkin Etelä-Karjalan pohjoispäässä – Destialla hankaluuksia hankkia aliurakoitsijoita auraamaan 27.1.2022 9:03 | Päivitetty 27.1.2022 9:51
Ritikanranta 1:n kriittisimmät korjaustyöt on tehty ja välitön sortumisvaara torjuttu – Remontti voi viedä aikaa, arvioi rakennusvalvontapäällikkö Matti Pöljö 20.1.2022 20:16 | Päivitetty 20.1.2022 22:16
Asemäentien läpiajoliikenne katkaistaan 10. tammikuuta – Poikkeusjärjestelyt kestävät 2–3 viikkoa 3.1.2022 10:29 | Päivitetty 3.1.2022 12:32
Imatran seurakuntakeskus katoaa Vuoksen varrelta pala kerrallaan – Alinankadun kerrostaloa aletaan purkaa tammikuussa, Teletaloa toukokuussa 2.1.2022 9:00
Kuutostien talvihoito siirtyi täksi talveksi uusille urakoitsijoille ja samalla talvihoidon vaatimustasoa nostettiin – Kalustorikot auraajien murheena: "Esimerkiksi toissa päivänä syttyi yksi auto palamaan" 16.12.2021 11:14
Imatran seurakunnan talousarvio painui 158 000 euron verran pakkaselle: Ensi vuonna seurakunta investoi Päivärantaan ja Tainionkosken pappilaan – Jos rahaa löytyy, myös Kolmen ristin kirkkoa remontoidaan 4.12.2021 7:00
Imatran ajoharjoitteluradan toiminta on ajettu alas ja omaisuus myyty – Toimistorakennus ja alueen vuokraoikeus myytiin Imatran kaupungille, hallirakennus Plastnorille 28.11.2021 13:00
Hiitolanjoella juhlitaan lauantaina Kangaskosken vapauttamista – Padon purkaminen on jo tuonut jo emolohia uusille alueille 18.11.2021 9:37
Mikonpuiston skeittirampilla paloi jälleen – Ilkivalta jatkuu Imatrankosken koulun purkutyömaan lähistöllä 15.11.2021 21:31
Rakennustyöt Mellonlahdella venyvät, sillä pumppaamon osia pitää odotella tammikuuhun asti – Alue on jo avattu liikkujille, mutta liikkumisen esteitä tulee pumppukaivon tekemisen aikana 14.11.2021 13:00
20 rakennusta sai tänä vuonna kunnostuskehotuksen Imatralla – naapurin aloittama remontti kasvattaa usein halua laittaa omat nurkat kuntoon 12.11.2021 10:59
Saimaan kanavan urakkakilpailutus keskeytyy, 95 miljoonan euron remonttihanke viivästyy – Väyläviraston mukaan Venäjän päätökset puunkuljetuksen keskeyttämisestä eivät liity asiaan 9.11.2021 17:00
Imatrankosken koulun tiilikatteen asbestit joudutaankin irrottamaan käsin – Aluehallintovirasto antoi määräyksen muuttaa purkumenetelmää 5.11.2021 15:34 | Päivitetty 7.11.2021 14:26
Koulujen purku kovassa vauhdissa – Imatrankosken koulu ja Teppanalan koulun liikuntasali ovat pian muisto vain 1.11.2021 13:30
Ruokolahden ainoat liikennevalot sammuvat pian – Ukonsalmen siltaurakka loppusuoralla, molemmat ajokaistat käyttöön marraskuun puoliväliin mennessä 29.10.2021 18:28
Kanavakatu 9:n purku ja kiinteistön lainat rasittavat Imatran toimitilayhtiön taloutta – Kaupunginhallitus esittää 2,25 miljoonan euron svop-rahoitusta yhtiölle 26.10.2021 9:03
Uutisanalyysi | Imatralla hintaero uusien ja käytettyjen asuntojen välillä jatkaa kasvuaan – Löytyykö vasta rakennetuille asunnoille ostajia, jos kolmio maksaa 300 000 euroa? 24.10.2021 16:35 | Päivitetty 27.10.2021 15:07 Nostokurjet palaavat vielä Imatralle – Kaupunkia muuttavat lähivuosina uusi rautatieasema ja urheilutalo, ehkä myös uimahalli, Napinkulma, erämuseo ja ammattiopisto, katso kohteet kartalta! 23.10.2021 4:50 | Päivitetty 26.10.2021 15:31
Nostokurjet palaavat vielä Imatralle – Kaupunkia muuttavat lähivuosina uusi rautatieasema ja urheilutalo, ehkä myös uimahalli, Napinkulma, erämuseo ja ammattiopisto, katso kohteet kartalta! 23.10.2021 4:50 | Päivitetty 26.10.2021 15:31