Bussikuskin tapon yrityksestä Imatralla syytetyt eivät osanneet selittää tekoaan: "Tosi surullista ja sairasta", 15-vuotias puukottaja sanoi nähtyään tekonsa videolta 19.5.2022 12:13
Bussikuskin tapon yritys ei ole ainoa rikos, josta samoja imatralaisnuoria epäillään – Miksi heidät päästettiin vapaaksi? 18.5.2022 19:05
Lappeenrannan vapunpäivän puukotuksesta epäilty yhä vangittuna – Hengenvaarallisen vamman saanut uhri selviytyi nopeiden hoitotoimien ansiosta 16.5.2022 13:36
Syyttäjä vaatii kolmelle nuorelle vuosien vankeusrangaistuksia imatralaisen bussikuskin tapon yrityksestä – Päätekijälle vaaditaan yli neljän vuoden tuomiota 13.5.2022 14:33
Jälleen teiniväkivaltaa Imatralla – Nuorisojoukko hakkasi ja ryösti kauppareissulla olleen miehen Imatrankoskella 4.5.2022 17:59
Parikymppistä miestä puukotettiin hengenvaarallisesti Lappeenrannan keskustassa – Poliisi kertoi lisätietoja vapunpäivän aamuna sattuneesta tapon yrityksestä 2.5.2022 10:22
Imatralla tapahtuneesta rajusta väkivallanteosta nostettu syytteet: Kahta nuorta syytetään bussinkuljettajan tapon yrityksestä ja kolmatta avunannosta 26.4.2022 9:33
Veitsellä miestä iskenyt imatralaisnainen kolmeksi ja puoleksi vuodeksi vankilaan tapon yrityksestä – Teon jälkeen nainen pakoili pari kuukautta 7.4.2022 15:52
Korkein oikeus alensi Lauritsalan takakonttisurmasta tuomitun naisen tuomiota – Elinkautinen muuttui 13 vuoden vankeudeksi, koska tekijä oli alentuneesti syyntakeinen 11.3.2022 11:15
Imatralla tapahtuneen linja-autonkuljettajan tapon yritys siirtyy syyteharkintaan – Kolmea alaikäistä nuorta epäillään lisäksi varkaudesta ja vahingonteosta 4.5.2022 18:08
Imatralla tapahtuneesta linja-autonkuljettajan tapon yrityksestä epäilty on päässyt vapaaksi 29.12.2021 16:33
Käräjäoikeus vangitsi linja-autonkuljettajan tapon yrityksestä epäillyn nuoren miehen – Kaksi muuta epäiltyä vapautettiin torstaina 17.12.2021 13:06
Imatralla tapahtuneesta bussinkuljettajan tapon yrityksestä epäillään kolmea nuorta – Poliisi: Väkivalta on ollut silmitöntä, uhria on potkittu päähän ja lyöty puukolla useita kertoja 16.12.2021 17:32
Imatralla vuonna 2000 tapahtunut Eveliina Lappalaisen surma järkytti laajasti – Nuoren tytön kuolema pyörii yhä kokeneen poliisin mielessä: "Sitä miettii, kuinka pienen asian vuoksi ihminen voi menettää henkensä" 6.11.2021 17:00
Kahdelle miehelle tuomiot raa'asta ja tunteja kestäneestä naisen pahoinpitelystä Imatralla – Oikeus piti lapsen läsnä oloa raskauttavana 5.11.2021 17:17
Syyte: Kaksi miestä pahoinpiteli naista tuntikausia imatralaisessa asunnossa ja pakotti tämän puhumaan videolle käyttäen "kidutuksenkaltaista väkivaltaa" 18.10.2021 13:47
Lappeenrannassa teini-ikäisiä poikia keittiöveitsellä uhannut mies sai syytteet törkeästä pahoinpitelystä ja laittomasta uhkauksesta 8.10.2021 10:39
Pääkirjoitus: EU-johtajat tiukkana Venäjälle - Suomi ei halua lähteä eturintamassa vastatoimiin 11.2.2021 6:19