Katukanava: Rinteen hallituksen on ryhdyttävä pikaisiin toimenpiteisiin, jotta massiivinen ulosotto- ja maksuhäiriöongelma poistuu 10.2.2021 8:25
IL: Suna Kymäläiselle uusia velkomustuomioita — ”Kyse on jo kertaalleen uutisoiduista asioista,” kansanedustaja kertoo 19.6.2019 14:04
Pääkirjoitus: Velkaantuminen ei ole ilkkumisen aihe — rahasta pitää puhua paljon nykyistä enemmän kotona ja kouluissa 10.2.2021 11:37
Katukanava: Sheikki Laakso kirjoittaa ulosottoveloistaan — ”Nykyiset viivästyskorot eivät ole tätä päivää vaan ennemminkin koronkiskontaa” 14.5.2019 12:27
Iltalehti: Suna Kymäläinen on saanut tänä keväänä useita velkomustuomioita — Velkomusasioita vireillä niin Etelä-Karjalassa kuin Helsingissä: "Perheessämme on ollut viime aikoina rahahuolia" 11.5.2019 13:44
Lasten piirustukset jäävät ulosmittauksessa jääkaapin oveen — Tarve kiinteistöjen pakkomyyntiin on kasvanut Etelä-Karjalassa ja korkotason nousu voi rumentaa tilastoja tulevaisuudessa: "Jos on ostettu turhan kallis koti, ollaan nopeammin vaikeuksissa" 10.2.2021 23:17
Ulosottojen määrä edelleen ennätystasolla — Velallisten määrä pysyttelee suunnilleen samana, eli velat keskittyvät samoille ihmisille 11.4.2018 19:35