Rautjärven kunta on rekrytoinut tänä vuonna harvinaisen paljon — Onko pienen kunnan helppo löytää työntekijöitä? 11.12.2019 12:00
Työttömiä eniten Imatralla — Etelä-Karjalassa työttömyys jatkaa laskuaan, mutta uusia työpaikkoja ei enää aukene yhtä paljon kuin edellisvuonna 9.2.2021 3:41
Pitkäaikaistyöttömiä on vähiten Imatralla, kertoo työllisyyskatsaus — Siivoojille, myyjille, rakentajille ja lähihoitajille riittää edelleen töitä 9.2.2021 5:45
Työttömyys vähentynyt Imatran seudulla — Työttömyys on laskussa myös kaikissa muissa Kaakkois-Suomen kunnissa 20.8.2019 10:45
Lähihoitajille ja kuljettajille riittää Ely-keskuksen mukaan töitä — Työttömiä on Imatran seudulla vähemmän kuin vuosi sitten 10.2.2021 10:16
Työttömien määrä väheni Imatralla, mutta samoin teki myös uusien työpaikkojen määrä — Koko Kaakkois-Suomessa työttömien määrä väheni ja työpaikkojen määrä kasvoi 23.5.2019 14:00
Työttömien määrä laski Etelä-Karjalassa reilusti viime vuodesta – Imatralla työtä vailla nyt liki viidennes vähemmän 10.2.2021 12:09
Eduskuntavaalit: ”Maailman koulutetuimpiin kuuluva kansa ei osaa solmia omia työsopimuksiaan” — Elinkeinoelämän monivaikuttaja Tuomo Rönkkö helpottaisi paikallista sopimista 10.2.2021 17:59
Katukanava: Ihmiset pitää nostaa keskiöön, kun tavoitellaan työllisyysasteen nostamista 10.2.2021 18:38
Imatran hyvätuloisimmat asuvat Virasojan ja Vintterin alueella — Pienituloisimmat taloudet löytyvät puolestaan Sienimäeltä: Katso tästä oman asuinalueesi keskitulot ja työllisyystilanne 29.12.2018 10:22
Imatralla 293 työtöntä vähemmän kuin vuosi sitten — Etelä-Karjalan työttömyys väheni elokuussa 18 prosenttia vuodentakaisesta 10.2.2021 23:52
Etelä-Karjalan yritysten odotukset jakautuvat jälleen kahtia — Imatralla työllisyystilanne ei enää kohene 11.2.2021 0:28
Työttömien määrä tipahti 13 prosenttia Imatralla — Työttömyys jatkaa laskuaan koko Kaakkois-Suomessa 21.8.2018 16:01