Tornator suojeli Metson avulla Puumalasta 22 hehtaaria — Härkävuorella on iso kalliojyrkänne 9.2.2021 4:35
Pehmo pankinjohtaja vaihtui luontoseikkailijaan — Ennen Mikko Kiljunen laski Stora Ensolla hintoja puuraaka-aineelle, nyt hän yrittää hoitaa yli 1 200 hehtaarin metsäomaisuutta mahdollisimman luonnonmukaisesti ja vaalii yli 15 miljoonan euron pääomaa 9.2.2021 4:42
Tiesitkö, että Vanhojapoikia viiksekkäitä kertoo Puumalan Lintusalossa eläneestä Nestori Reposesta, joka hukkui kalareissulla vähän ennen laulun ilmestymistä? Junnu Vainio heitti aiheesta saamansa vinkkikirjeen takkaan, mutta tuli katumapäälle ja kirjoitti sen pohjalta yhden suurimmista lauluistaan 9.2.2021 5:38
Sanelma-kuutti on lähtenyt omille teilleen, vieroittaminen onnistui — ”Osoitimme, että norppia voi ja pitää hoitaa Saimaan rannalla”, sanoo kuuttia hoitanut eläinlääkäri Pekka Sarkanen 9.9.2019 14:20
Saimaan rantametsät Imatralla ovat saaneet olla pitkään rauhassa: Ikääntyminen ei ole yksinomaan ongelmatonta, tänä keväänä Imatran kylpylän luontopolun varrelta kaadettiin jopa satavuotiaita mäntyjä turvallisuusriskien takia 28.5.2019 5:02
1970-luvulla käytiin katsomassa jätevesien kuohuntaa kanavasulussa — eteläkarjalaisilla luonnonsuojelijoilla on takana 50 vuotta taistelua Saimaan ja norpan puolesta 10.2.2021 11:32
Ruokolahtelainen Seija Blomster suojeli Torsansalossa ensin vähän metsää, sitten loputkin: "Olen ikionnellinen, että monimuotoisuudesta puhuu yhä useampi" — Neljä eteläkarjalaista metsänomistajaa kertoo, miksi he kulkevat valtavirtaa vastaan 25.11.2018 13:58
"Mineraalit pitäisi kaivaa muualta" — WWF:n suojelujohtaja Jari Luukkonen vastustaa kaivoshankkeita Suomessa 11.2.2021 1:03
UPM sai huomautuksen Petrankankaan avohakkuista Ruokolahdella: Uhanalaisen kuukkelin elinolot vaarannettiin 11.2.2021 3:06
Metsän tarina -elokuvasta tuttu Haarikon metsä halutaan kansallispuistoksi — Ruokolahden ja Savonlinnan rajamailla kulkeva retkeilijä voi yhä tavata siellä kuukkelin 27.5.2018 10:08
Kiinnostavatko Metsän tarina -elokuvan maisemat? Luonnonsuojeluliitto järjestää niihin retken 11.2.2021 4:38
Hosseinlahden metsäkierros houkutti luontoon liki 50 ihmistä: Imatran yleiskaavan tarkistus teki retkestä polttavan ajankohtaisen 11.5.2018 20:00
Satavuotiaan Suomen luonnonsuojelukampanja ylitti reilusti tavoitteensa — Etelä-Karjalassa suojeltiin 45 hehtaaria 11.2.2021 7:51
Kapeista suikaleista muodostuu arvokas kokonaisuus — Osaa Saimaan kanavan rantametsistä esitetään suojeltavaksi ja Liikennevirastokin suhtautuu myönteisesti 30.1.2018 7:34
Kolme pikkusaarta suojellaan norppien pesimä- ja lepopaikoiksi — yksi saarista on Puumalan vesillä 21.12.2017 7:46
Hossukan alue, Pässiniemen metsikkö, Itä-Siitolan metsä ja Saimaan saaret — Luonnonsuojeluyhdistys penää yhä Imatralta luontolahjaa satavuotiaalle Suomelle 23.11.2017 20:36
Saimaannorpan pesimäalueilla liikkumiseen rajoituksia — Koskevat muun muassa Suur-Saimaan ja Lietveden luonnonsuojelualueita 19.10.2017 17:08