Mistä tunnistaa onnistuneen näytelmän? Imatran teatterinjohtaja Timo Rissanen kiertää viitisen teatteriesitystä kuukaudessa, ja kertoo nyt, mitä ammattilainen katsomossa seuraa 3.1.2020 11:51
Pikkuinen piimäviiksi kertoo pilkahduksen taiteilijan mielestä — Imatralta lähteneet kuvataiteilijat ovat löytäneet uuden paikkansa Lappeenrannassa 9.2.2021 2:52
Kotiteollisuuden Jouni Hynysen tulot tippuivat 21 000 eurolla, näyttelijävaimo tienasi enemmän — Lappeenrannan kaupunginteatterin ansiotulot pienemmät kuin Imatran teatterin Timo Rissasella 9.2.2021 4:23
Sivistys on lähtenyt vähin äänin Etelä-Karjalasta tai keskittynyt kokonaan Lappeenrantaan, sanoo Juha Iso-Aho — Imatran ainoan korkeakoulun toimipisteen ainoa työntekijä oudoksuu lyhytnäköisen alasajon perusteluita 9.2.2021 5:52
Laulua, tansseja ja mordvalaista ruokaa — Etno-festivaali toi mordvalaisen kulttuurin Hiljan pihalle lauantaina 10.2.2021 8:44
Jäppilänniemen taidetie pääsi osaksi Egenland -ohjelman kolmatta tuotantokautta — Imatra on syöpynyt sarjan toisen ohjaajan, Jouko Salokorven mieleen, sillä täällä hän pääsi sanomaan Agostinille päivää 25.7.2019 10:03
Teatteri Imatran johtaja Timo Rissanen tienasi enemmän kuin Lappeenrannan teatterin johtaja Timo Sokura 10.2.2021 22:38
Moniin syksyllä aloittaviin lasten ja nuorten harrastusryhmiin ehtii vielä ilmoittautua mukaan Imatralla — Katso vertailusta mitä osallistuminen maksaa ja kuinka pääsee mukaan 25.8.2018 6:02
Kiinnostaako kulttuuri, mutta rahat menevät leipään? Näillä vinkeillä saa säästöjä sijoitettavaksi kulttuurimenoihin 11.2.2021 4:04
Pocahontas seikkailee kesällä Irti-teatterissa — Intiaaniprinsessan rakastetun John Smithin esittäjä on vielä hakusessa 11.2.2021 6:27
Imitsiltä kannanotto Saimian lähtösuunnitelmiin — "Suurimpia menettäjiä imatralaiset yritykset ja opiskelija-asuntojen vuokraajat" 11.2.2021 7:29
Kulttuuritalo Virran ensi talven varauskalenteri täyttyy kovaa vauhtia — Tuottajana vuoden alusta saakka toiminut Juha Leskinen haluaa repiä kaiken irti Imatran kulttuuri-instituutioiden synergioista 7.2.2018 8:04