Arkistosta: Metsän kuningas on jo tuttu vieras Käringin alueen asukkaille — Saksanpaimenkoira Roosa pelasti emäntänsä Tuula Vasaran kiperästä paikasta, kun aikuinen karhu temmelsi vastaan lenkkipolulla: ”Ehdin jo miettiä, miten minulle ja koiralle käy” 8.2.2021 21:21
Ketjuviesti: Ylpeyshän siinä kolahti, sanoo Ruokolahdella asuva Susanna Eerola — Vaikka maalaisromantiikka karisi, niin maalla viihtyminen ei 20.1.2020 9:04
Kohta talvehtiva karhukanta on kaatokauden jälkeen Imatran seudulla voimissaan, mutta rauhallisesti — "Häirikkökarhuja ei ole tullut tietoon", kertoo Hannu Kurki 9.2.2021 5:04
Etelä-Karjalan karhunkaatoluvista on käyttämättä enää kaksi, viimeisin karhu kaatui maanantaina Parikkalassa 9.2.2021 7:56
Etelä-Karjalassa on nyt kaatunut yhteensä 15 karhua — Kaatuneiden karhujen alhainen paino voi kertoa nuoresta iästä 9.2.2021 8:04
Etelä-Karjalassa on kaatunut maanantain aikana jo 3 naaraskarhua — ”Tämän vuoden kaadot ovat olleet todella naarasvoittoisia”, Etelä-Saimaan riistanhoitoyhdistyksen Teemu Kouhia kertoo 10.2.2021 8:09
Kaakkois-Suomeen 24 karhulupaa: Tiheimmillään kanta on Etelä-Karjalassa, jossa elää valtaosa alueen yli 200 karhusta 10.2.2021 9:32
Metsän kuningas on jo tuttu vieras Käringin alueen asukkaille — Saksanpaimenkoira Roosa pelasti emäntänsä Tuula Vasaran kiperästä paikasta, kun aikuinen karhu temmelsi vastaan lenkkipolulla: ”Ehdin jo miettiä, miten minulle ja koiralle käy” 11.7.2019 16:04
Karhukoira Martti teki ruokolahtelaisesta Minna Markusta metsästäjän — ”On hienoa nähdä, miten koira toimii ihmisen kanssa, johon se on kiintynyt” 18.10.2018 5:01