Omassa kotikylässä on ainutlaatuinen viehätyksensä, sanoo Rautjärven Kekäleniemessä asuva neljän lapsen äiti Jenni Rautio — Kaikki eivät välttämättä niin tunne, sillä syntyvyys jatkaa laskuaan Etelä-Karjalassa 16.1.2020 7:26
Ruokolahden kunta raivasi Salosaareen viiden kilometrin pituisen maastopyöräreitin, ensi vuonna reitin pituus tuplataan — Pyörätie Patotien ja Ukonsalmen sillan välille on yksi kunnan kärkitavoitteista 9.2.2021 2:05
RB Kikka-88 pesi sarjajumbo Down Underin Lappeenrannassa maalein 7—4, Valtteri Puumalainen teki kypärätempun 9.2.2021 2:15
Vladimir Putin kävi kylässä ja Ikeakin teki tuloaan — Muistatko mitä kaikkea muuta Etelä-Karjalassa tapahtui kuluneella vuosikymmenellä? 9.2.2021 2:33
Etelä-Karjalan historiasta kertovan kaksiosaisen kirjasarjan toinen osa, Rajamaakunta, julkaistiin Kulttuuritalo Virrassa — Päätoimittaja Jyrki Paaskoski: ”Olemme koittaneet etsiä Etelä-Karjalan kannalta merkittävät taitekohdat” 9.2.2021 3:34
Etelä-Savo panisi pisteen Saimaan maakunnalle: "Käsittämättömälle laukalle lähtenyt koko juttu" — Etelä-Karjalan Matti Viialainen ihmettelee Etelä-Savon "neliraajajarrutusta" ja suosittelee nousemista oman poteron yläpuolelle 9.2.2021 5:36
Uutisanalyysi: Tilastokeskus julkistaa väestöennusteensa ensi viikolla — Ennuste paljastaa, miksi Eksoten palveluremontin aika on nyt 9.2.2021 5:40
Liimaako Saimaa Etelä-Karjalan ja Etelä-Savon yhtenäiseksi? Kunnanjohtaja Matias Hildenin avaus ei saa ainakaan heti varauksetonta kannatusta 11.9.2019 6:30
Veropaineet tuntuvat myös Etelä-Karjalassa — Rautjärvellä puolen prosenttiyksikön korotus tuo kassaan noin 250 000 euroa 16.8.2019 15:37
Etelä-Karjalan metsänomistajat selvisivät säikähdyksellä — Tykkylumi kattoi pöydän tuholaisille, mutta viileä alkukesä hillitsi ötököiden juhlia 10.2.2021 9:10
”Yölläkin on puhelin auki, jos pitää lähteä synnyttämään”, doula Minttu Peurala naurahtaa — Etelä-Karjalassa vapaaehtoisia synnytystukihenkilöitä on kahdeksan ja he ovat juuri ja juuri pystyneet tarjoamaan siipien suojaa kaikille pyytäjille 10.2.2021 9:41
Pääkirjoitus: Etelä-Karjalan katseet ovat tulevan hallituksen aluepolitiikassa, raidehankkeet ovat listan kärjessä 10.2.2021 12:06
Saimaankaupunki saa nyt odottaa — Vaikka Imatralla tiedostetaan, että rakenteisiin on vielä tartuttava, kuntaliitokset epäilyttävät: "Helposti se ei synny" 10.2.2021 17:45
Työttömien määrä laski Imatralla helmikuussa — Maakunnan korkein työttömyysaste on Rautjärvellä 10.2.2021 17:52
Aija Tuimala siirtyy uusiin tehtäviin — Maakuntajohtaja Matti Viialainen ottaa muutosjohtajan tehtävät hoitaakseen ja saa 10 prosentin lisäkorvauksen 19.3.2019 11:52
Imatralta kolme joukkuetta Saimaan maakuntaviestiin — Tanhuvaarassa hiihdetään sunnuntaina ensimmäistä kertaa Etelä-Savon ja Etelä-Karjalan yhteinen maakuntaviesti 2.3.2019 10:46
Suomen lippu kiinnosti eniten Etelä-Karjalan museoissa — Kävijöiden määrä laski sekä Imatralla että Lappeenrannassa, mutta Imatran taidemuseo kasvatti yleisönsä määrää 10.2.2021 20:18
Etelä-Karjalassa syntyy tänä vuonna reilut 860 lasta: perjantaiaamuun mennessä lapsia oli syntynyt 856 ja synnytyksiä oli 852 — Määrä putoaa huomattavasti viime vuodesta 10.2.2021 20:41
Rajanylittäjille nimetöntä hiv-testausta viikonloppuna — Viime vuonna ennätysmäärä hiv-tartuntoja Etelä-Karjalassa 10.2.2021 23:33
Etelä-Karjalan yritysten odotukset jakautuvat jälleen kahtia — Imatralla työllisyystilanne ei enää kohene 11.2.2021 0:28
Kolme maakuntaa tiivistää yhteistyötä — Etelä-Karjala, Etelä-Savo ja Pohjois-Karjala ovat saamassa osan palveluistaan yhteiseltä yhtiöltä ensi vuoden alusta 11.2.2021 1:06
Testasimme, kuinka hyvin eteläkarjalaiset tuntevat maakuntansa – Maalaispitäjät tulevat tutuiksi autoillessa 11.2.2021 2:19
Etelä-Karjalan pyöräilyn teemareitit löytyvät pian Outdooractive-sivustolta, Imatralta mukana ainakin Vuoksen reitti ja arkkitehtuurireitti 11.2.2021 4:28
Etelä-Karjalan Osuuspankki vähentää aukioloaikojaan — kassapalvelut päättyvät kokonaan Ruokolahdella, Imatralla myös supistuksia 14.3.2018 17:55
Etelä-Karjalan väkiluku tippui viime vuonna alle 130 000 ihmisen — väkimäärä kutistui 0,5 prosenttia 11.2.2021 7:24