Kellareissa, kerroksissa ja tyhjentyneillä kauppakäytävillä toimii Imatralla kampaamoita, ompelimoita, kirpputori, kuntosali ja lounasravintola – Yrittäjät kertovat nyt, miten kassa saadaan laulamaan näkymättömällä liikepaikalla 9.2.2021 0:14
Imitsi haluaa Koskenpartaalle tekemistä nuorille – "Kaikki eivät varmaan tiedä, että esiintymislavalla esiintyminen on maksutonta" 9.2.2021 1:29
Väärätalo sulkee ovensa viimeistään maaliskuun loppuun mennessä – Ravintolan sulkemisen syynä korkeat vuokrakulut sekä keskustan hiljaisuus: "Helpotusta keskustan tilanteeseen ei ollut näkyvissä" 28.1.2020 15:12
Koskenpartaan myyntikojuihin on tullut myyjiä jopa Puumalasta asti — Uudenvuoden juhlijoille kojussa myytiin nakkisämpylöitä Jussi Hongan toimesta: ”Se oli aivan ihanaa, että joku keksi järjestää jotakin erilaista” 9.2.2021 2:23
”Poni-ratsastus oli kaikista kivoin juttu”, iloitsi Koskenpartaan talviriehaan osallistunut 6-vuotias Lilja Tanskanen — Ponien lisäksi talviriehassa lapsia ilahduttivat muun muassa Sirkus Soihtu ja kaverikoirat 4.1.2020 13:29
Joulukauppa oli Imatrankoskella hiljaisempaa kuin edellisinä vuosina, kertovat kävelykadun läheisyydessä toimivat yrittäjät — Vaatekauppojen sulkeutumiset huolettavat Koskenpartaalla 3.1.2020 17:50
Vaatekauppa Aeronautica Militare lähtee Koskenhelmen liiketiloista — Kauan ei paikka ole tyhjillään, sillä uusi tulija on laittanut jo nimen vuokrasopimukseen 12.12.2019 18:29
Koskenpartaan uudet valkoiset pop up -myyntikojut ovat käyttövalmiit perjantaina — kahdessa niistä on vuokralainen viikonvaihteessa 12.12.2019 14:50
Kaksostytöt Jasmin ja Julia Karttunen, 7, totesivat Imatrankosken joulunavauksessa omakohtaisesti, että joulupukki on kiva ja Atso Koivistoinen, 2, maisteli riisipuuroa, kunhan se vähän jäähtyi — katso kuvat Koskenpartaalta! 23.11.2019 16:00
Imatran kaupunki kokeilee pop up -kojuja Imatrankoskella — Kojut ovat talvikauden Koskenpartaan kävelykadulla, kesäksi ne siirtyvät Inkerinaukiolle 9.2.2021 4:14
Nepparin aukion ilmettä on kohennettu istutuslaatikoin ja valoin, ensi keväänä aukiolle tulossa kännykän latauspisteitä — Koskenpartaan leikkipaikan turvamaton asennus siirtyi ensi kevääseen 9.2.2021 4:18
Retro Bar sulki ovensa Koskenpartaalla — Yrittäjä Markku Tossavaisen mukaan kesä Napinkulmassa oli kohtalainen: "Pikkuisen jäädään miinukselle" 9.2.2021 4:21
Halloween-juhlat valtasivat Koskenpartaan tiistai-iltana — Katso kuvat tapahtumasta! 29.10.2019 20:41
Imatrankosken kävelykeskustan siivous ja talvikunnossapito uusiin käsiin: Tarjouskilpailun voitti lappeenrantalainen Lappeen huoltomestarit 9.2.2021 4:42
Laskimme Imatrankosken tyhjät liiketilat vuonna 2018 ja uudelleen 2019, eikä tulos mairittele — Tyhjien liiketilojen määrä on selvästi noussut, katso tästä lista viime vuosina pillit pussiin panneista yrityksistä 22.10.2019 5:00
Matinkadulle värkätään kukka-altaita, Koskenpartaan leikkipaikka on kunnostuksen alla ja Nepparin aukio odottaa vielä kalusteita — valmista pitäisi olla ennen talven tuloa, miten mahtaa käydä? 9.2.2021 5:27
Life-ketjun jättänyt Päivi Haajanen palaa itsenäiseksi luontaistuotekauppiaaksi: Oma liike Terveytesi vuoksi avataan Imatrankoskella syyskuun lopussa 9.2.2021 5:54
Koskenpartaan leikkipaikka uusitaan — Koskenpartaalle tehdään syksyn aikana myös uusia kukka-altaita ja katukivetystä korjataan 10.2.2021 8:19
Saksalainen The Roc it -show avasi Mustan ja valkoisen teatterifestivaalin tiistaina iltapäivällä Koskenpartaalla 10.2.2021 11:01
Imatran kesänavaus käynnissä, Imatraan ihastunut -kaupunkibiisi sai ensiesityksensä, solisteina Veera Metso ja Heikki Pöyhiä - katso video! 25.5.2019 15:48
”Koskenparrasta vasten ei noin isoa taloa saisi rakentaa”, sanoo Kiinteistö Oy Koskenkulman hallituksen puheenjohtaja Olli Ruokonen, joka jätti muistutuksen Napinkulman kaavaehdotusta vastaan 10.2.2021 11:39
Äänestäjiä kosiskeltiin Imatrankoskella hernekeitolla, muffinsseilla, mansikkatäytekakulla ja jopa hunajalla: Päivän puheenaiheita olivat aktiivimalli, sote, vanhusten hoito ja Imatran näivettyminen 10.4.2019 11:18
Seven Burgerin entisiin tiloihin Imatrankoskelle on tulossa bistro nimeltä Tori — uuden ravintolan takana ovat sisarukset Hanne Lipo ja Pasi Partanen 1.4.2019 7:51
Kävelykadulle löytyi kesäterassin pyörittäjä — Taustalla Vuoksenniskalla toimivaa Bar Kengurua pitävä yritys 10.2.2021 17:49
Kun muualla liukastellaan, Einonkatu 6:n edusta Imatrankoskella pysyy sulana ja siistinä: Salaisuus on katua lämmittävässä kaukolämmön paluuvedessä — Toimisiko sama myös Koskenpartaalla? 26.3.2019 5:01
Koskenpartaan jääliukumäen aika on jo ohi — Reunukset tuuppasi kumoon Föhn-tuuli ja ilmeisesti jokunen ohikulkijakin 10.2.2021 19:01
Koskenpartaalla pääsee laskemaan jääliukumäkeä ja kuuntelemaan jäästä tehtyä didgeridoota 7.2.2019 14:53
Ravintola Broadway vuokrataan eteenpäin — Ravintolayritys on päässyt yrityssaneeraukseen 28.12.2018 19:03
Handmade with love: Kätevät emännät loistivat kilpaa Imatrankosken joulunavauksessa — Katso kuvat myyjäisistä ja täpötäydeltä Koskenpartaalta 10.2.2021 21:52
Katukanava: Veturi tyhjensi Kouvolan, Stella täytti Mikkelin — Mitä Imatra tekee kävelykeskustansa eteen? 10.2.2021 23:03
Imatra-päivä pyörähti käyntiin — 1 200 palaa vadelmakermakakkua hupeni vauhdilla Inkerinaukiolla 11.2.2021 1:22
Arttu Wiskari sai aikaan kovan kuhinan Koskenpartaalla: ”Mistä tietää, että Imatralla on kaikkein parhaiten käyttäytyvä yleisö? Siitä, että kun kysyy jotain, kaikki viittaa!”, analysoi Wiskari 17.8.2018 20:53
Koskenpartaalla saa juuri nyt esimakua Imatran synttäriviikonlopusta, Dark Ride Brothers nostattaa biletunnelmaa, kahdeksalta aloittaa Arttu Wiskari 11.2.2021 1:24
Koskenpartaalla vesihanoista tuli ruskeaa vettä, mahdollista vuotokohtaa selvitellään parhaillaan 2.8.2018 15:00
Vielä ehdit kuulemaan ilmaiskonsertteja — Koskenpartaalla soi big band -musiikki vielä tänään 11.2.2021 3:04
Imatra taas melkein kuin mini-Barcelona — Ja kun äänimies tekee hommansa todella hyvin, kukaan ei huomaa yhtään mitään 28.6.2018 20:22
Varusmiessoittokunnan showband houkutti yleisöä Koskenpartaalle — Ilmaiskonsertteja keskiviikosta lauantaihin 11.2.2021 3:09
Koskenpartaalle ilmestyy huomenna flyygeli — englantilainen Anthony Strong svengaa silitetyssä puvussaan Imatra big bandin kanssa 11.2.2021 3:12
Mustan ja Valkoisen Teatterifestivaalilla säävarauksia — Sateen sattuessa Koskenpartaan esitykset siirtyvät 6.6.2018 13:27
Imatralaisten kesäsuunnitelmissa on ainakin jäätelöä, mansikoita, mustaa ja valkoista sekä ajot — Imatra siirtyi tänään kesäaikaan 19.5.2018 15:08
Moni palaa markkinoille kerta toisensa jälkeen hakemaan omia suosikkituotteitaan: ”Kaupan lörtsy ei vaan maistu yhtä hyvältä” 9.4.2018 18:47