Imatra saa uuden kirkkoherran ensi vuonna – Arto Marttinen siirtyy takaisin seurakunnan kappalaiseksi kymmenen kirkkoherravuoden jälkeen 3.12.2020 11:00
Imatran seurakunta peruuttaa kaikki joulutapahtumat koronan takia – Kokoontumisrajoitus on voimassa myös kirkollisissa toimituksissa 8.2.2021 14:00
Imatralla joululaulutilaisuuksia järjestetään aiempia vuosia enemmän – Tainionkosken kirkossa väkeä on ollut perinteisesti reilusti yli 400 henkeä, nyt sisään voidaan ottaa maksimissaan 80: Kanttoreille se tietää lisää töitä joulun aikaan 8.2.2021 14:33
Arjen tekijä: Kaarle Fabritius vaihtoi tuuban soiton työhön hautausalalla – Työssään Imatralla hän kohtaa paljon vainajien omaisia eikä itse enää pelkää kuolemaa 30.10.2020 5:01
Mitä tehdään, milloin ja millä rahalla, miettii Imatran seurakunnan talousjohtaja – Imatrankosken kirkko ja Kolmen ristin kirkko suljetaan marraskuun alusta lähtien sisäilmaongelmien takia 16.10.2020 12:40
Seurakuntakeskuksen paikalle voi tulla kuusi asuinkerrostaloa – seurakunta valmistelee kaavamuutosta, jonka toivotaan olevan maalissa heti alkuvuonna 2021 8.2.2021 19:12
Korvamerkittyä vai lainarahaa, eli mistä Imatrankosken kirkon rakentamiseen tarvittavat varat tulivat – Ja mitä kirkolle seuraavaksi tapahtuu? Rahaa sen kirkkokäytössä säilyttäminen vaatisi edelleen 18.8.2020 13:15
Etätyösuositus loppui ja väki palasi työpaikoille – Etätyö toi päiviin "keskittymiskuplia", sanoo Imatran seurakunnan tiedottaja 3.8.2020 17:17
Kolmen ristin kirkko on vetänyt puoleensa arkkitehtiopiskelijoita Aasiasta Eurooppaan: kirkko pysyy kesän ajan suljettuna 7.7.2020 16:04
Imatralainen kesäperinne, Musiikkia iltapäivisin -sarja käynnistyy tänään Tainionkosken kirkolta, musisoimassa barokkipelimanni, Imatran Inkeri Heini Vesterinen – "Luvassa on rempseää meininkiä", nauraa Vesterinen 7.7.2020 12:10
Ruokolahden seurakunnan konfirmaatiota yleisö pääsee seuraamaan Ruokolahden tai Rautjärven kirkoissa – Imatran seurakunta rajaa konfirmaatiot tämän kesän ajan vain leiriläisille ja lähettää tilaisuudet suorana verkkoon 8.6.2020 10:16
Tainionkosken kirkossa aloitetaan jumalanpalvelukset 7. kesäkuuta – Kirkon avajaisjuhla pidetään syksyllä 8.2.2021 22:32
Imatran, Ruokolahden ja Rautjärven rippileirit muuttuvat koronaepidemian takia päiväleireiksi, ja konfirmaatiokin hoidetaan ilman yleisöä: "Ei seurakunta voi ryhtyä koronalingoksi" 18.5.2020 15:34
Hautausmaan siisti kunto saa kiitosta imatralaisilta: "Ollaan onnistuttu, kerrankin," ylipuutarhuri Ari Ylähollo sanoo 8.2.2021 23:04
Poikkeusolot pakottivat luovuuden esiin, kertoo kirkkoherra Arto Marttinen – Imatran seurakunta opetteli suoratoistamaan jumalanpalveluksensa internetiin lennosta: "Tähän ei oltu sen kummoisemmin osattu varautua" 10.4.2020 19:07
Pitäisikö taloudellista tukea maksaa sellaisille lähetysjärjestöille, jotka eivät hyväksy naispappeutta ja homoseksuaalisuutta, mietitään Imatran kirkkoneuvostossa 26.3.2020 13:35
Elina, Saimi ja Vilho Lääperi varautuivat kirjaston sulkuun ja etäkouluun 19 kirjan voimin – Imatran pääkirjastossa oli viimeisenä aukiolopäivänä vilkasta 9.2.2021 0:20
Imatran seurakunta puntaroi kahden Vuoksi-näkymiä tarjoavan tontin kohtaloa – Seurakuntakeskus puretaan, kun tontin kaavamuutos valmistuu, Imatrankosken kirkon kohdalla suunnitelmat ovat vielä auki 10.2.2020 5:00
Imatrankoskella nautittiin joulun odotuksesta: Sata annosta joulupuuroa teki kauppansa tunnissa 9.2.2021 3:33
Imatran seurakunta lakkauttaa Liisa Erosen eläköitymisen myötä vapautuneen nuorisotyönohjaajan viran 8.11.2019 18:31
Imatrankosken kirkko on käytössä vielä ainakin vuoden ajan, ostajaehdokkaita ei ole ilmaantunut — Tainionkosken kirkon remontti valmistuu pääsiäiseksi, seurakuntakeskus puretaan aikaisintaan ensi syksynä 9.2.2021 4:51
Tiukan taloutensa kanssa kärvistelevä Imatran seurakunta teki linjamuutoksen tuhkaushinnoissa: ulkopaikkakuntalaisille otetaan käyttöön kovempi taksa — se merkitsee seurakunnalle 64 000 euron vuotuista lisätuloa 9.2.2021 5:02
Imatran kirkkoneuvoston varapuheenjohtajana toimii vuodenvaihteeseen asti Kari Vepsä, koska Tuula Rahkosella on seurakunnassa diakonissan pesti 3.10.2019 18:38
Imatran seurakunnan kirkkovaltuusto lyö lukkoon tuloveroprosentin: tammikuussa 2018 tehty veronkorotus lakkaa vaikuttamasta kolmannen vuoden jälkeen 3.10.2019 17:53
Päiväkahviseurakunta aloittaa taas toiminnan Pub Vahdissa — Imatran seurakunnan diakonit tulevat jalkautumaan ravintolaan joka toinen keskiviikko 9.2.2021 8:07
Kun Imatran seurakunta perustettiin 70 vuotta sitten, Ruokolahti kampitti toimintaa parhaansa mukaan, ja kirkollisvero aiheutti ensimmäisen eroaallon: Yhdistyminen ei ole sen lähempänä, mutta hiippakuntajako voi tuoda muutoksia, ennakoi Arto Marttinen 22.5.2019 5:01
Imatrankosken kirkossa tarjolla drive-in-ristiäiset — Seurakunta kattaa pöytään kasteen, valokuvauksen ja juhlalounaankin 10.2.2021 12:06
Kehittäjäkumppania ei ole löytynyt — Imatran seurakunta tekee yksin kaavoitusaloitteen Tainionkosken seurakuntakeskuksen tontista 10.2.2021 19:22
Imatran seurakunta aloittaa varovaisen digiloikan — kirkkoneuvostolle ja kirkkovaltuuston puheenjohtajille hankitaan tabletit: ”Pilotoimme, miten homma lähtee menemään”, sanoo kirkkoherra Arto Marttinen 10.2.2021 19:22
Imatran uusi kirkkovaltuusto tekee tärkeät henkilövalinnat ensi viikolla: Ääniharavat Tuula Rahkonen ja Mika Strömberg vahvasti kiinni vallankahvassa 10.2.2021 20:16
Tainionkosken hautausmaalla lehdet haravoidaan vasta keväällä ja se harmittaa osaa kävijöistä — Syy löytyy luonnosta 19.11.2018 16:51
Imatran luonnonsuojeluyhdistys älähti Imatran seurakunnalle ja UPM Metsälle: ”Suuret avohakkuut Saimaan saarissa ovat aina tuhoisia” 10.2.2021 23:09
Imatran seurakunta tekee Kolmen ristin kirkolla pieniä korjauksia omasta pussista, uusia avustushakemuksia lähetetään syksyllä eri tahoille 11.2.2021 0:53
Hautakivien hautausmaa hätkähdytti imatralaisnaista — ”Käytäntö on ollut tällainen 1960-luvulta asti”, toteaa ylipuutarhuri Ari Ylähollo 11.2.2021 1:52
Kohtaamispaikka Pisara avasi ovensa Vuoksenniskalla — Imatran seurakunnan uusien tilojen tavoitteena on palvella seurakuntalaisia aiempaa paremmin 13.4.2018 14:05
Tainionkosken seurakuntakeskus tontteineen on tarjolla kenelle vain — Seurakunta yrittää päästä eroon rakennuksen suojelumerkinnästä 27.3.2018 9:39
Imatran seurakunnan Postilla siirtymässä Vuoksenniskantie 64:n liiketilaan — Toimintamalliksi tulee Majakan tyylinen olohuone 11.2.2021 7:23
Yhteisvastuukeräys torjuu tällä kertaa nälkää — Imatran seurakunta suunnittelee, että paikallisesti käytettävillä keräysvaroilla tehdään ja syödään ruokaa yhdessä Vuoksenniskalla 31.1.2018 8:42
Kolmen seurakunnan liitos kaatui äänestykseen Ruokolahdella luvuin 12—7 — Imatra äänesti liitoksen puolesta numeroin 19—9 29.11.2017 21:24
Ruokolahden ja Imatran kirkkovaltuustot äänestävät keskiviikkona seurakuntaliitoksesta 11.2.2021 12:55
Kirkollisveron korotus ei jää tähän — Uuden seurakunnan tulovero Imatran nykyistä prosenttia korkeampi, arvioi selvitysmies Raimo Turunen 11.2.2021 13:42
Kirkollisvero nousee Imatralla — Vähenevä väki edellyttää seurakunnalta taloudellista korjausliikettä 26.10.2017 14:57
Imatran seurakunta korottaa kirkollisveroa—kirkkoneuvosto äänesti, valtuusto oli yksimielinen 1,65 prosentin verosta 11.2.2021 13:46