Uusimmat

  1. Jaakko Hännisen kolmas täysi ammattilaisvuosi ranskalaistiimin kanssa käynnistyy ensi viikolla Mallorcalla – "Odotan mielenkiinnolla kauden avausta"
    19.1.2022 19:30
  2. Ruokolahti suunnittelee Huuhanrannalle esteetöntä näköalatornia, jonka huipulle pääsee poljettavan hissin avulla – Torni halutaan valmiiksi elokuussa
    19.1.2022 19:05
  3. Imatralaiset ennakkoäänestivät vilkkaammin aluevaaleissa kuin lappeenrantalaiset – Vaalitutkijan mielestä Imatran porukka lähti liikkeelle torjuakseen Lappeenrannan ylivaltaa
    19.1.2022 17:00
  4. Tuplaantunut lämmityslasku oli shokki ruokolahtelaiselle Titta Jantuselle: "Ei ole järjen häivää, itku pääsee" – Näin toimialajohtaja Jari Leppänen selittää kaukolämmön hinnan hurjan nousun
    19.1.2022 16:09
  5. Ketterän paidassa Mestiksen mestaruuden voittanut Janne Kettunen palaa Imatralle – "Hän on tärkeä palanen myös meidän ensi kauden joukkueeseen"
    19.1.2022 14:03
  6. Jopas jotain, Rautjärvi! – Työtyytyväisyys kasvoi selvästi aiemmasta, nyt Rautjärveä suosittelisi työnantajana liki 90 prosenttia kunnan työntekijöistä
    19.1.2022 12:19
  7. Koronatartuntojen määrä Etelä-Karjalassa putosi keskiviikkona lähes sadalla edellispäivän ennätyslukemasta – Eksote kertoo 45 tartunnasta
    19.1.2022 11:17
  8. Imatra valmisteli vuoden ajan tytäryhtiöiden talous- ja henkilöstöhallinnon ulkoistamista, mutta yllättäen hankinta keskeytettiin – Syynä vähäinen hyöty ja korkea hinta
    19.1.2022 10:58
  9. Kesätyöseteleitä on Imatran seudulla jaossa enemmän kuin viime vuonna – Tänä vuonna niitä riittää haettavaksi kesään saakka, uskoo Ohjaamo-neuvoja Iina Kovalainen
    19.1.2022 10:42
  10. Katukanava: Aluevaaleissa on tärkeää äänestää
    19.1.2022 10:00
  1. Pääkirjoitus: Pelastustoimen rahoituksesta on huolehdittava – Pitkässä maakunnassa on varauduttava useisiin riskeihin
    19.1.2022 9:09
  2. LAB-ammattikorkeakoulusta valmistui vuodenvaihteessa 299 opiskelijaa – Katso valmistuneet täältä!
    19.1.2022 9:03
  3. Valmistuneita: LAB-ammattikorkeakoulusta valmistui neljä Imatralta olevaa opiskelijaa – Katso heidän nimensä täältä!
    19.1.2022 9:02
  4. Katukanava: Hyvinvointialueesta voidaan tehdä "Eksote 2.0"
    19.1.2022 7:15
  5. Fingerpori 19.1.2022
    19.1.2022 7:00
  6. Imatralainen Anna Kinnunen on asunut perheensä kanssa viidessä maassa, nyt koti on Dubaissa – Työreissussa olevaa miestään hän ei ole nähnyt puoleen vuoteen: "Imatralla asuvan äidin vointi on mielessä usein"
    19.1.2022 5:00
  7. Imatran Urheilijoiden Miro Karppanen hiihti Vantaan Suomen cupissa kuudenneksi – Tour de Skin rasituksesta palautunut Ville Ahonen oli kahdeksas
    18.1.2022 20:50
  8. Etelä-Karjalassa maan toiseksi korkein ennakkoäänestysprosentti – Imatralla äänensä ennakkoon antoi 33,2 prosenttia asukkaista
    18.1.2022 20:38
  9. Imatralla pitkään odotettu Elämää ikkunan takana -musikaali yritetään järjestää helmikuussa 50 hengen yleisörajoituksin – Aikuisten joukkueurheilun keskeytystä suositellaan jatkettavan
    18.1.2022 20:15
  10. Ketterän edustusjoukkueessa ei ole todettu uusia koronatartuntoja – Puolet joukkueesta pääsi tiistaina jäälle, viikonloppuna pelataan normaalisti
    18.1.2022 19:15
  1. Ketterä hakee tukea viemällä Mestiksen päätöskierroksen ottelunsa Kisapuistoon – Mestis-pelin rinnalla pelataan Ville Kohon siirtynyt alumnien juhlaottelu
    18.1.2022 18:30
  2. Onnittelemme: Joni Erinko, 32, aloitti Valtionhotellin johtajana: "Se on aina iso asia, kun ottaa uralla askeleen" – Kipinä hotelli- ja ravintola-alaa kohtaan syttyi jo päiväkodissa ja ura alkoi huoltoaseman keittiöstä
    18.1.2022 18:00
  3. Koronarajoitukset jatkuvat Etelä-Karjalassa vielä ainakin kuukauden – Koronan ilmaantuvuusluku jatkaa maakunnassa nousuaan
    18.1.2022 17:15
  4. Rekasta irronnut jäälohkare jysähti henkilöauton tuulilasiin moottoritiellä Imatralla – Tuulilasi meni säpäleiksi satasen vauhdissa ja aiheutti verinaarmuja: Vain ihmeen kaupalla Anne Montonen onnistui pysymään tiellä
    18.1.2022 16:06
  5. Korona vei kävijöitä Imatran kaupunginmuseolta ja taidemuseolta: "Ikävä kyllä sulku vaikutti tosi paljon" – Teollisuustyöväen asuntomuseo veti kesällä hyvin väkeä
    18.1.2022 15:14
  6. Monty Pythonista tunnettu Eric Idle fanittaa Sorjonen-sarjaa – Näyttelijä kehuu rikossarjaa loistavaksi Twitterissä
    18.1.2022 15:06
  7. Katukanava: Äänestetään lapsiystävällisten hyvinvointialueiden puolesta
    18.1.2022 14:00
  8. Imatran Kipan lahjusten kokoluokka selvisi – Toisen epäillyn kohdalla kyse on 2500 eurosta, toisen kohdalla 300 eurosta
    18.1.2022 10:54
  9. Koronatartunnoissa kirjattiin uusi ennätys Etelä-Karjalassa: 141 tapausta
    18.1.2022 10:27
  10. Parikkala puolitti musiikkiopiston määrärahan, eikä kukaan vielä tiedä, miten opetus jatkuu syksyllä – Sivistysjohtaja ihmettelee säästöistä noussutta meteliä
    18.1.2022 10:00
  1. Vaalikone: Aluevaalien ehdokkaat valmiita perhelääkärikokeiluun Etelä-Karjalassa – Kaikissa puolueissa yli puolet ehdokkaista kannattaa ajatusta
    18.1.2022 8:24
  2. Pääkirjoitus: Kiurun seuraajan valinta ei ole pikkujuttu – haussa on tolkun ihminen koronataistelun keskiöön
    18.1.2022 8:14
  3. Katukanava: Fortumin panostus Vuoksen vaelluskaloihin
    18.1.2022 7:15
  4. Fingerpori 18.1.2022
    18.1.2022 7:02
  5. "Huolena päätösvallan keskittyminen Lappeenrantaan, lisääntyvä eriarvoisuus ja byrokratia" – Uutisvuoksi kysyi Imatran seudun sote-asiantuntijoilta neljä isoa kysymystä tulevaisuudesta
    18.1.2022 5:00
  6. Voiman P16-joukkue kukisti sunnuntaina Espoon Oilersin lukemin 6–5 – Voitolla Voima vankisti asemiaan sarjan keskikastissa
    17.1.2022 20:25
  7. Maastopyöräilijä Timo Kallio on tampannut telakoneella Imatran metsiin noin 50 kilometriä maastopyöräilyyn ja kävelyyn soveltuvaa reittiä – "Osaa reiteistä käytetään tosi aktiivisesti"
    17.1.2022 19:30
  8. Korkein hallinto-oikeus antoi päätöksen Ovakon ja verottajan väliseen kiistaan – Ovako ei joudu maksamaan 15,6 miljoonan euron jälkiveroja
    17.1.2022 18:48
  9. Imatran yhteislukion penkkarit järjestetään näillä näkymin suunnitellusti helmikuussa – Vanhojen tanssit siirtyvät huhtikuulle
    17.1.2022 18:16
  10. Imatralla lähihoitajaopintoihin haki vain yksi henkilö – Hakijamäärä on kaikkien aikojen pohjanoteeraus: Alan imago on selvästi kärsinyt, pohtii koulutuspäällikkö Helena Kiuru
    17.1.2022 16:45
  11. Henkilöauto suistui katolleen Puumalantiellä Ruokolahdella, mieskuljettaja selvisi säikähdyksellä
    17.1.2022 14:39
  12. Imatralla rikottiin vaalilakia: SDP:n mainos pyöri aluevaalien ennakkoäänestyspaikan vieressä, piirijärjestö pahoillaan virheestä
    17.1.2022 13:30
  13. Eksote: Etelä-Karjalassa 242 koronatartuntaa viikonlopun aikana
    17.1.2022 11:16
  14. Hienoja uutisia Hiitolanjoelta: Metsä Groupilta 100 000 euron lahjoitus patojen avaamiseen ja koskien ennallistamiseen
    17.1.2022 10:59
  15. Imatralla pienkerrostalon tuhonneen palon sytyttänyt mies oli syyntakeeton – Oikeus määräsi miehen korvaamaan palosta aiheutuneita vahinkoja liki 200 000 euron edestä
    17.1.2022 10:26
  16. Pääkirjoitus: Vaikka valtaosa hoitajista kokee työnsä mieluisana, alan tulevaisuuden turvaaminen vaatii muutoksia
    17.1.2022 10:01
  17. Parikkalaan rakennetaan pumptrack-rata – Skuuttauspaikka on ollut toiveissa jo pitkään
    17.1.2022 9:59
  18. Ahdistus ja masennus nuorten suurimmat syyt hakeutua hoitoon Etelä-Karjalassa – Eksoten ylilääkärin mukaan koronapandemian vaikutukset eivät vielä näy nuorisopsykiatrian palveluissa
    17.1.2022 9:20
  19. Anastasia Kotala kuvasi lauantaiyönä näyttävän luonnonilmiön Imatran kylpylän rannassa – "Rannalla oli älyttömästi ihmisiä revontulia katsomassa"
    17.1.2022 8:57
  20. Fingerpori 17.1.2022
    17.1.2022 7:02