Urallaan 617 Liigan runkosarjaottelua urakoinut Kaksonen toimi viime kaudella Ketterän kapteenina.
Ketterä on solminut jatkosopimuksen viime kauden kapteeninsa Elmeri Kaksosen kanssa. Tieto selviää seuran perjantaisesta tiedotteesta.
Laitahyökkääjänä pelaava Kaksonen, 35, urakoi Ketterässä viime talvena 46 Mestiksen runkosarjaottelua tehoin 25+28. Yhteensä 53 pisteellään hän oli Mestiksen pistepörssin kuudes ja Ketterän toiseksi tehokkain. Viidessätoista pudotuspelissä Kaksonen kirjautti tehot 4+10.
– Hienoa, että saatiin Eme pidettyä meillä. Hän on tärkeä pelaaja niin kaukalossa kuin pukukopissakin kapteenin roolissa, kommentoi tiedotteessa Ketterän urheilujohtaja Turkka Partanen.
SaPKo-kasvatti Kaksonen voitti Ketterässä viime kaudella sekä Suomen Cupin että Mestiksen mestaruuden. Kauden aikana hän kävi myös lyhyillä lainoilla Liigassa HPK:n ja Kärppien riveissä. Mestiksen palkintogaalassa Kaksonen palkittiin kauden päätteeksi sarjan parhaana hyökkääjänä.
Kaksosen jatkosopimus on yksivuotinen. Hän siirtyi Imatralle vuosi sitten jäätyään vaille sopimusta monivuotisesta seurastaan SaiPasta.
Ketterää välierissä piinannut RoKi hankki maalivahdin SaiPasta
Entisen Ketterä-luotsin Maso Lehtosen valmentama Rovaniemen Kiekko tiedotti lisäksi tänään maalivahtihankinnasta. Kevään välierissä Ketterää lujilla pidelleeseen RoKiin siirtyy kanadalainen Cody Porter, joka päätti viime kauden SaiPassa.
Porter vaihdettiin sputnikien maalin suulle viime keväänä kaikkiaan kolmeen otteluun. Hänen torjuntaprosenttinsa jäi 84:ään ja päästettyjen maalien keskiarvonsa 3,73:een per pelattu 60 minuuttia. Porter ei aloittanut ainuttakaan SaiPa-otteluistaan.
Pääosan viime kaudesta Porter torjui Mestiksessä IPK:ssa. Hänen sopimuksensa RoKiin on yksivuotinen.