Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Senni Salminen venytti jälleen SE-tuloksen, uusi ennätys 14,63 syntyi joukkuekisassa Romaniassa

Senni Salminen on hirmuvireessä.

Senni Salminen on parantanut jälleen naisten kolmiloikan Suomen ennätystä. Salminen hyppäsi Romanian Cluj-Napocassa käytävässä Euroopan ykkösliigan kilpailussa 14,63 (+1,0).

Salmisen hyppäämä edellinen SE-tulos 14,51 parani 12 senttiä. Sen hän leiskautti Turun Paavo Nurmen kisoissa kesäkuun alussa.

Salminen on hirmuvireessä, sillä aiemmin tällä viikolla hän hyppäsi Orimattilan Tähtikisassa tuulituloksen 14,70.

Ykkösliigan eli Euroopan toisen tason joukkuekisassa hypättiin ainoastaan neljä kierrosta. Päätöskierroksen ponnistivat vain kolmen ensimmäisen kierroksen neljä parasta kilpailijaa.

Salmisen toinen mitattu loikkasarja kantoi 14,04. Kaksi muuta hyppyvuoroaan hän astui yli.

– Vähän oli hankala kisa, koska siinä oli kaksi yliastuttua ja 14,04 ennen sitä neljännen kierroksen hyppyä. Ajattelin siinä vaiheessa, ettei tämä ole minun päiväni, mutta niin ei koskaan pitäisi ajatella. Aina on minun päiväni, Salminen kertoi SUL:n tiedotteessa.

Ajattelin siinä vaiheessa, ettei tämä ole minun päiväni, mutta niin ei koskaan pitäisi ajatella. Aina on minun päiväni.

Senni Salminen

Kilpailun voittotulos 14,63 on samalla Euroopan kärkitulos tällä kaudella ja maailmantilastossa kuudenneksi paras.

– Sieltä on vielä parempaa tulossa, Salminen sanoi tiedotteessa.

Juttua muokattu 19.6.2021 klo 20.00: Lisätty Senni Salmisen kommentteja sekä muutettu otsikkoa ja jutun rakennetta.