Urheilun oikeusturvalautakunta on hylännyt Janne Järvisen valituksen purjehduksen Nacra 17 -luokan olympiavalinnasta. Suomen edustajiksi Tokion kesäolympialaisiin on valittu pari Sinem Kurtbay-Akseli Keskinen.
Järvinen tuomittiin 8. huhtikuuta Helsingin käräjäoikeudessa kahden ja puolen vuoden vankeuteen törkeästä rahanpesusta ja avunannosta törkeään huumausainerikokseen niin sanotussa Katiska-huumejutussa. Järvinen on päättänyt valittaa vankeustuomiostaan hovioikeuteen, joten tuomio ei ole lainvoimainen.
Valituksessaan Järvinen vaati ensisijaisesti, että valintapäätös kumotaan ja Suomen edustajaksi Tokion olympialaisiin purjehduksen Nacra 17 -luokkaan valitaan yksittäisten edustajien asemesta venekunta, johon kuuluvat Järvinen, Sinem Kurtbay ja Akseli Keskinen. Toissijaisesti Järvinen vaati, että Suomen edustajiksi sanottuun luokkaan valitaan Kurtbayn ja Keskisen sijasta Kurtbay ja Järvinen
– Järvisen ja Keskisen välisen valinnan osalta oikeusturvalautakunta katsoi, että huomioon otettavien kansainvälisten näyttöjen perusteella arvioitavina olleet urheilijat olivat olleet valintakriteereiden mukaisella tarkastelujaksolla vuosina 2018–2021 varsin tasavahvoja. Tällaisessa tilanteessa sovellettavat valintakriteerit olivat jättäneet valitsijalle varsin paljon harkintavaltaa. Päätyminen harkinnassa Järvisen asemesta Keskisen valintaan ei ollut ollut asetettujen valintakriteereiden vastaista eikä asiassa ollut ilmennyt, että valintakriteereihin perustuvaa harkintavaltaa olisi käytetty väärin, oikeusturvalautakunta perusteli päätöstään tiedotteessa.