Huuhkajat herättää Belgiassa runsaasti kiinnostusta

Urosen (kesk.) mukaan Huuhkajien kisapaikka on kerännyt Belgiassa runsaasti huomiota. MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA

Tapio Keskitalo / STT

Puolustaja Jere Uronen tuntee belgialaisten intohimon ja kiinnostuksen jalkapalloon paremmin kuin juuri kukaan muu suomalaispelaaja. Uronen, 26, on edustanut maan suurseuroihin kuuluvaa Genkiä alkuvuodesta 2016.

Kesäkuussa hän on todennäköisesti tositoimissa, kun Suomi kohtaa miesten EM-kisoissa Belgian. Kivikova Belgia on ykkössuosikki lohkossa, jossa ovat Suomen lisäksi Tanska ja Venäjä.

Urosen mukaan Huuhkajien kisapaikka on kerännyt Belgiassa runsaasti huomiota.

– Belgia on futishullu kansa. Minullakin on ollut paljon haastatteluita joukkueestamme. Kaikki joukkueet ovat olleet mediassa suurennuslasin alla, Uronen kertoi keskiviikkona Huuhkajien tiedotustilaisuudessa Helsingissä.

Laitapuolustajan mukaan Suomi-ottelusta ei odoteta Belgiassa helppoa, vaikka joukkue on selvä voittajasuosikki. Joukkueet kohtaavat 21. kesäkuuta Pietarissa. Belgia on edellisten MM-kisojen pronssimitalisti ja Fifan maailmanlistan ykkönen.

– Odotukset ovat Belgiassa tosi kovat. Heidänkin kultainen sukupolvensa alkaa vähän ikääntyä etenkin puolustuksesta. Belgiassa uskotaan, että joukkue ansaitsee voittaa arvoturnauksen. Kaikki muu kuin mestaruus olisi heille pettymys. Belgiassa on seurattu paljon karsintapelejämme ja huomattu, että saatamme tehdä asiat vaikeiksi isoillekin joukkueille.

Uronen voittanut Belgiassa kaiken

Urosen kausi oli Genkissä kaksijakoinen. Ilonhetkiin kuului Belgian cupin mestaruus, mutta Urosen peliaika jäi aiempia kausia vähäisemmäksi. Alkukaudesta vastuuta tuli runsaasti, mutta loppukaudesta vaihtopenkki kävi tutuksi.

– Ei ole koskaan hauskaa, jos ei pääse pelaamaan. Olen ollut aika onnekas, etten ole joutunut kokemaan samaa aiemmin urallani, hän sanoo.

Uronen on juhlinut Genkissä liigamestaruutta ja Belgian supercupin ykkössijaa. Nyt jatkoksi tuli cupin herruus.

– Oli kiva voittaa cup. Nyt voi katsoa taaksepäin ja sanoa, että on oikeastaan kaiken kokenut ja voittanut Belgiassa.

Lauantain Ruotsi-vierasmaaottelua odottavalla Urosella on Genk-sopimustaan vuosi jäljellä. Hän ei tyrmää ajatusta pelaamisesta tulevaisuudessa muualla kuin Belgiassa.

– Olen 26-vuotias, joten vuosia on vielä edessä. Minulla on aika hyvä cv ja näytöt Belgiasta, ja tiedän, että olen edelleen aika hyvä pelaamaan.

Kuluvan vuoden ikäviin asioihin on kuulunut myös koronavirus, jonka Uronen sai maaliskuussa.

– Kun pääsin takaisin hommiin, ei ole ollut itsellä, vaimolla tai lapsella mitään jälkioireita. Olimme kaikki kipeitä, ja ei se ollut kivaa. Tärkeintä on, että siitä selvisi muita tartuttamatta ja ilman vakavia oireita, Uronen sanoo.

Jensen toipunut täyteen iskuun

Huuhkajille tärkeitä maaleja tehneen Fredrik Jensenin kausi jätti Urosen tavoin toivomisen varaa. Jensenin edustama Augsburg jäi Saksan Bundesliigassa sijalle 13. Jenseniä ovat vaivanneet viime vuosina loukkaantumiset, eikä päättynyt liigakausi tehnyt poikkeusta.

– Nyt olen taas täydessä iskussa. Kausi olisi voinut mennä minulta ja seuralta paremmin, Jensen mainitsee.

Jensen sanoo, ettei pelko ole hiipinyt puseroon siitä, että oma EM-unelma romuttuisi loukkaantumisiin.

– Ei ole mitään järkeä lähteä kentälle, jos pelkää loukkaantumisia. Jos niitä tulee, sitten elämä jatkuu siitä.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka