Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Jaakko Hänninen polki kymmenen sakkiin Ranskassa ajetussa yhden päivän kisassa – Kunto kehittyy suunnitellusti

Ruokolahtelainen Hänninen teki jälleen pohjatöitä tiiminsä kapteenien eteen. AG2R Citroen Team sai kolme ajajaa kymmenen parhaan joukkoon.

Ruokolahtelaispolkija Jaakko Hänninen sijoittui kymmenenneksi Ranskassa ajetussa yhden päivän Mercan Tour Classic Alpes-Maritimes -kilpailussa.

Hänninen teki jälleen pohjatöitä joukkueensa kapteenien eteen. Vaikka kilpailun voitto meni ranskalaiselle Cofidis -tallin ajalle Guillaume Martinille, niin Hännisen joukkue AG2R Citroen Team sai kolme ajajaa kymmenen parhaan joukkoon. Soolovoiton ottaneen Martinin jälkeen toiseksi sijoittui Aurélien Paret-Peintre. Mathias Frank oli viides.

– Tiesimme tarkkaan vaarallisimmat vastustajamme. Alussa katsoimme, että Cofidiksesta ei mene irtiottoon ketään ilman meitä. Sitä ei tapahtunut ja ajoimme irtioton Cofidiksen kanssa kiinni hyvissä ajoin ennen loppunousuja. Sen jälkeen minä ja Mathias Frank iskimme irti ja ahdistimme Cofidista sekä Total Direct Energieta. Meidän tarkoituksemme oli ajaa kisaa meidän Aurélien Paret-Peintrelle ja se onnistui. Mutta Cofidiksen Martin oli odotetun vahva. Hän pääsi karkuun kuusi kilometriä ennen maalia, Hänninen kertoi suomalaistallinsa TWD-Länkenin tiedotteessa.

Hänninen kokee kuntonsa kehittyvän suunnitellusti.

– Minulla oli pieni harjoittelutauko kahden edellisen kilpailun jälkeen. Tauon jälkeen harjoittelu on tuottanut hyvää tulosta, tyytyväinen Hänninen kertoi.

Tauon jälkeen harjoittelu on tuottanut hyvää tulosta.

Jaakko Hänninen