Yhdistetyn päävalmentaja Kukkonen luottaa uuteen valmennuslinjaukseen

Otto Niittykoski nousi mukaan maajoukkueeseen. JUSSI NUKARI / LEHTIKUVA

Pai Rein / STT

Ilkka Herolan mitalikantaan palauttama yhdistetyn maajoukkue lähtee uudistetuin suunnitelmin Pekingin olympiakauteen. Päävalmentaja Petter Kukkonen nimesi torstaina seitsemän hengen maajoukkueryhmän, josta hän yrittää piiskata viisikon talviolympialaisiin.

Maajoukkueessa urheilevat Ilkka Herola, Eero Hirvonen, Wille Karhumaa, Leevi Mutru, Arttu Mäkiaho, Otto Niittykoski ja Perttu Reponen.

– Viime kauden kuusikko ja Niittykoski, Kukkonen totesi valmennusryhmästään Hiihtoliiton etätilaisuudessa.

– Toivon mukaan saamme tästä ryhmästä viisi mukaan Pekingin olympialaisiin.

Oberstdorfin MM-kisoissa normaalimäen kilpailussa toiseksi sijoittunut Herola hoitelee maajoukkueessa kapteenin tehtäviä.

– Ilkka on nyt kypsynyt urheilupuolen johtajaksi, joka pystyy esimerkillään ja ohjeillaan viemään nuoria eteenpäin, Kukkonen totesi.

Kukkonen, 39, on vastannut maajoukkueen valmennuksesta vuodesta 2012. Mitalia piti odottaa yllättävän pitkään, mutta päävalmentaja uskoo nyt tietävänsä keinot toiminnan tehostamiseksi entisestään.

Kovempaa kanttia päätöstentekoon

Ensimmäiseksi Kukkonen vaatii kovempaa pollaa itseltään.

– Viime kauden analyysin perusteella tammikuussa järjestetty korkean paikan leiri oli virhe. Se kuormitti urheilijoita pitkään, emmekä ymmärtäneet tai osanneet tehdä siinä tilanteessa riittävän suuria muutoksia suunnitelmiimme, Kukkonen tukisti itseään.

Kukkosen mielestä ylirasitukseen pitää reagoida rohkeammin ja rauhoittaa alipalautuneen urheilijan harjoittelu kotimaisemiin tarvittaessa vaikka kuukaudeksi.

– Kesken kilpailukauden sellaisia ratkaisuja on kuitenkin vaikea tehdä, kun on paine päällä, Kukkonen pohdiskeli rohkeuden puutetta.

Toisena kehityskohteena Kukkonen mainitsi mäkiharjoittelun selkiyttämisen. Suunnitelmallisuutta ja teknisiä linjauksia korjattiin viime kaudella mäkivalmentaja Falko Krismayrin johdolla, ja työ jatkuu tarkennettuna.

– Meillä oli ensi kertaa selkeä linja tekniikasta, testauksesta ja välineistä. Meillä on nyt hyvät suunnitelmat, miten tätä rakennustyötä jatketaan aiemman toiminnan päälle, Kukkonen arveli.

Mäkiosaamista parannetaan tiiviimmässä yhteistyössä mäkihyppymaajoukkueen kanssa.

Vastuuta kokeneimmille urheilijoille

Kukkonen aikoo osoittaa työssään myös suurempaa kunnioitusta urheilijoiden kokemusta, osaamista ja ymmärrystä kohtaan. "Räkänokat" ovat kasvaneet aikuisiksi ja saavat enemmän vastuuta urastaan.

– Asioita on ehkä tarjoiltu urheilijoille liian valmiina palasina. Jatkossa valmennusta viedään aavistuksen verran yksilöllisempään suuntaan, Kukkonen paljasti.

Näillä näkymin leirivuorokausien määrä putoaa viime kauden 90:stä 75:n ja 80:n välille. Esimerkiksi kesän ensimmäiselle ulkomaanleirille Seefeldiin lähtevät vain maajoukkueryhmän nuorimmat.

Koko maajoukkueen voimin järjestetään ensimmäinen leiri vasta heinäkuun puolivälissä.

Naisten projekti tähtää 2026 kisoihin

Yhdistetyssä on myös nuorten naisten kehityshanke, projekti 2026. Lasse Moilasen valmennusryhmään on valittu Anna Kerko, Minja Korhonen, Selina Kähkönen, Nonna Laitinen, Anna-Maija Oinas, Alva Thors, Julia Äikiä.

Hanke tähtää 2026 talviolympialaisiin, jotka järjestetään Milanossa ja Cortina d'Ampezzossa.

– Valinnat tehtiin viime kauden tulosten ja urheilijoiden kehityspotentiaalin perusteella. Kisoja oli sen verran vähän, että valinnassa painotettiin urheilijan omaa halua kehittyä ja sitoutumista toimintaan, Moilanen kertoi ryhmästään.

Alkavalla kaudella nuorten urheilijoiden päätavoitteena ovat nuorten MM-kisat, nuorten olympiafestivaalit, continental cupin kilpailut sekä kotimaassa SM-kilpailut ja Hopeasompa.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka