Suomen naisten jalkapallomaajoukkue eli Helmarit tavoittelee MM-paikkaa lohkossa, johon arvottiin Ruotsi, Irlanti, Slovakia ja Georgia. A-lohkon voittajasuosikki on Ruotsi, joka sijoittui edellisissä MM-kisoissa kolmanneksi.
– Minulla on hieman ristiriitaiset tunteet. On hauskaa, että olemme samassa lohkossa. Toivottavasti saamme paljon fanejamme myös Ruotsissa pelattavaan otteluun. Ruotsi on todella hyvä joukkue, kuten kaikki ykköskorin maat, Suomen päävalmentaja Anna Signeul sanoi Palloliiton tiedotteessa.
Ruotsalainen Signeul pitää lohkoa kokonaisuudessaan haastavana.
– Irlanti pelasi hyvin EM-karsinnoissa. He eivät hävinneet esimerkiksi kovin rumasti Saksalle. Slovakia on fyysinen, aina paha vastustaja. Georgiasta tulee haastava vierasottelu, Signeul sanoi.
Monet Suomen maajoukkuenaisista pelaavat Ruotsin liigassa, joten he tuntevat ruotsalaispelaajia.
– Uskon, että se on meidän etumme, Signeul sanoi.
Suomi metsästää ensimmäistä MM-paikkaansa
MM-lopputurnaus pelataan 2023 Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. Mukana on 32 maata, joista Euroopasta tulee 11–12.
Kaikki yhdeksän lohkovoittajaa etenevät Euroopan karsinnoista MM-turnaukseen. Lohkokakkoset suuntaavat jatkoturnaukseen, jossa on jaossa kaksi kisapaikkaa. Lisäpaikka saattaa tulla maailmanlaajuisesta jatkokarsinnasta, johon pääsee yksi eurooppalainen maa.
Suomi ei ole koskaan yltänyt naisten MM-lopputurnaukseen. Signeulin valmentama Suomi pelaa ensi vuonna EM-lopputurnauksessa Englannissa.
– Myös EM-karsinnoissa meillä oli kova lohko. Emme hävinneet otteluakaan, ja päästimme vain kaksi maalia. Sitä meidän on tässä lohkossa vaikea ohittaa, mutta tiedän, että pelaajat ja koko joukkue tekevät kaikkensa, jotta etenisimme MM-kisoihin, Signeul sanoi.
MM-karsinnat alkavat syyskuussa. Kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan tuoreimmalla naisten maailmanlistalla Ruotsi on viides, Suomi 24:s, Irlanti 34:s, Slovakia 46:s ja Georgia 126:s.