Manchester Unitedilla kuuden maalin ilta, myös Villarreal voitti vastustajansa Eurooppa-liigassa

Manchester Unitedin Edinson Cavani teki AS Romaa vastaan kaksi maalia. AFP / LEHTIKUVA

STT

Englantilaisjoukkue Manchester United iski peräti kuusi maalia, kun se kaatoi kotikentällään välierävastustajansa AS Roman jalkapallon miesten Eurooppa-liigassa. Kun italialaiset vastasivat torstai-illan pelissä vain kahdella maalilla, kirjattiin ottelun loppulukemiksi 6–2.

AS Roma johti ensimmäisen puoliajan jälkeen 2–1, mutta ManU:n Edinson Cavani teki ensin tasoituksen ja sitten johtomaalin. Kaksi osumaa ottelussa iski myös Bruno Fernandes, ensin avausmaalin pelin 9. minuutilla ja myöhemmin 4–2-lukemat rangaistuspotkusta.

Pääsy Eurooppa-liigan finaalin ratkeaa ensi viikolla, kun välieräparit pelaavat toiset ottelunsa torstaina.

Illan toisessa välieräottelussa kotijoukkue, espanjalainen Villarreal otti askeleen kohti finaalia ohi englantilaisen Arsenalin. Villarreal voitti kohtaamisen maalein 2–1. Espanjalaiset tekivät molemmat maalinsa ensimmäisessä erässä. Arsenal pääsi kaventamaan 73. minuutilla Nicolas Pepen rangaistuspotkusta.

Eurooppa-liigan loppuottelu pelataan Gdanskissa Puolassa 26. toukokuuta.

Kommentoi

Mainos: Silmäasema Optiikka Oy

Optikko Pärnänen palvelee jatkossa asiakkaita Imatran Silmäasemalla

Palvelut

Ruokapaikka