Atletico Madrid ja Inter tekivät seuraa englantilaisjoukkueille, vetäytyivät Superliigasta – Juventuksen puheenjohtaja myönsi liigan kariutuvan

Suurseurojen perustama Superliiga herätti laajaa kritiikkiä heti kun siitä kerrottiin. AFP / LEHTIKUVA

Mari Areva, Milja Rämö, Kaija Yliniemi / STT

Kahdentoista jalkapallon suurseuran kaavailema Euroopan Superliiga on romuttumassa, kun kaikki sarjaan aikoneet kuusi englantilaisjoukkuetta vetäytyivät liigasta tiistaina. Keskiviikkona vetäytyneiden joukkoon liittyivät espanjalainen Atletico Madrid ja italialainen Inter.

– FC Internazionale Milano vahvistaa, ettei seura kuulu enää Superliiga-projektiin, Inter vahvisti.

Ensimmäisenä uudesta liigasta vetäytyi Manchester City, jonka esimerkkiä seurasivat Arsenal, Liverpool, Manchester United, Tottenham ja Chelsea.

– Liverpool FC voi vahvistaa, että meidän osallistumisemme ehdotettuihin suunnitelmiin Euroopan Superliigan muodostamiseksi on keskeytetty, viime kaudella Englannin Valioliigan voittanut Liverpool kertoi verkkosivuillaan .

Englantilaisseurat muuttivat mieltään Superliigasta alle kahdessa vuorokaudessa sen maanantaisen julkistamisen jälkeen.

– Me teimme virheen ja pyydämme sitä anteeksi, Manchester Unitedin varapuheenjohtaja Ed Woodward kommentoi. Seura ilmoitti myöhemmin, että Woodward vetäytyy roolistaan vuoden lopussa

Uutistoimisto AFP:n mukaan kuuden englantilaisjoukkueen vetäytyminen käytännössä romahduttaa aikeet Superliigasta. Sen myönsi myös italialaisen Juventuksen puheenjohtaja Andrea Agnelli. Hän kertoi uutistoimisto Reutersille , että Superliigalla ei ole toimintaedellytyksiä, jos puolet joukkueista katoaa.

Liigaan olisivat jäämässä enää espanjalaiset Real Madrid ja Barcelona ja Atletico Madrid sekä italialaiset AC Milan ja Juventus.

Liigaan ilmoittautui alun perin 12 joukkuetta, mutta lisää jäseniä haviteltiin.

– Tämänhetkisten olosuhteiden perusteella harkitsemme sopivia tapoja muokata projektia, Superliiga sanoi tiedotteessaan uutistoimisto AFP:n mukaan.

Euroopan jalkapalloliitto Uefan puheenjohtaja Aleksander Ceferin kiitteli joukkueiden päätöstä. Ceferin painotti, että tahojen tulisi nyt keskittyä yhtenäisyyteen.

Pääministeri kiitti uutta käännettä

Suurseurojen perustama Superliiga herätti laajaa kritiikkiä heti kun siitä kerrottiin.

Jalkapalloliitot Fifa ja Uefa ilmoittivat heti pannavaatimuksista, joilla Superliigan jäsenten osallistuminen kansalliseen ja kansainväliseen kilpailutoimintaan estettäisiin. Näin Superliiga jäisi joukkueiden ainoaksi mahdolliseksi pelikentäksi.

Närkästystä satoi myös faneilta, alan ammattilaisilta sekä maiden hallinnoilta. Muun muassa Britannian pääministeri Boris Johnson sanoi tekevänsä kaikkensa, jotta Superliiga-suunnitelmat eivät etene. Sky News -kanavan mukaan pääministeri kuvaili liigaa kartellin tapaiseksi. Johnson iloitsikin englantilaisseurojen käännettyä kelkkansa Superliigasta.

– Tämä on oikea päätös jalkapallofaneille, seuroille ja yhteisöille. Meidän pitää jatkaa kansallispelimme suojelua, Johnson kommentoi Twitterissä .

Jalkapallokannattajat juhlivat Superliigan kariutumista etenkin Britanniassa.

– Me pelastimme jalkapallon, fanit huusivat tiistaina Chelsean Stamford Bridge -stadionin ulkopuolella Reutersin mukaan.

"Se ei ole urheilua, jos menestys on jo taattu"

Kritiikkiä sai se, että Superliigan on ollut tarkoitus olla suljettu, eli siinä pelaisivat käytännössä samat suurseurat kaudesta toiseen.

Kriitikkojen joukkoon liittyi tiistaina myös valmentaja Pep Guardiola, joka on viime vuosina luotsannut menestyksekkäästi uuden liigan perustajaseuroihin lukeutuvaa Manchester Cityä.

– Se ei ole urheilua, kun vaivalla ja palkinnolla ei ole suhdetta toisiinsa. Se ei ole urheilua, jos menestys on jo taattu. Se ei ole urheilua, jos tappiolla ei ole mitään väliä, Guardiola luetteli lehdistötilaisuudessa.

Guardiolan mukaan uusi liiga pilaisi pienempien seurojen mahdollisuuden nousta maailman huipulle.

Yli tuhat fania protestoi Superliigaa vastaan Chelsean ja Brightonin tiistaisen valioliigaottelun yhteydessä. Fanien kylttien mukaan lajin kehittivät köyhät, mutta rikkaat varastavat sen.

– Haluamme kylmät illat Stokessa, kannattajat kommentoivat kylteillään suurseurojen ja pikkuseurojen kohtaamisten puolesta.

---

Lähteenä myös uutistoimisto AFP.

Kommentoi

Mainos: Silmäasema Optiikka Oy

Optikko Pärnänen palvelee jatkossa asiakkaita Imatran Silmäasemalla

Palvelut

Ruokapaikka