Kun Alppimaja muuttaa, Tomi Raijaksen huima julistekokoelma jää purkukoneiden armoille – Klassikot pysyvät ruokalistalla, sillä yrittäjä ei tahdo suututtaa asiakkaita
Ruokolahtelaisten suosikkikuppila on historiansa taitekohdassa, kun ovet vanhassa paikassa ovat sulkeutuneet ja avajaiset uusissa tiloissa häämöttävät. Vuosien varrella Alppimajan nyt purkuun menevässä kiinteistössä on toiminut niin Osuuskauppa kuin ravintola Hirvensarvi.
Tomi Raijaksen luotsaama ravintola Alppimaja Ruokolahdella oli viime lauantaina viimeistä päivää auki tutussa osoitteessa Rasilantie 57. Päättäjäisiltana ympyrä sulkeutui, sillä esiintymislavalle nousi The Regents – sama bändi kuin avajaisissa aikoinaan vuonna 1993. Legendaarinen kyläbaari ehti siis toimia samassa paikassa 31 vuoden ajan. Nyt ravintola muuttaa lokakuun aikana uusiin tiloihin tien toiselle puolelle, entiseen Osuuspankin rakennukseen.