Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Puumalan Vekarsalon saaresta nousee paksua savua – Ukkosrintaman epäillään sytyttäneen jo neljä maastopaloa

Ensimmäisen havainnon epäillystä maastopalosta puumalalaisessa saaressa teki maanomistaja, joka oli jälkivartioimassa salaman edellisiltana aiheuttamaa paloa omalla maallaan.

Etelä-Savon pelastuslaitos sai tiistaina puoli yhdentoista maissa aamupäivällä hälytyksen maastopalosta Puumalan Vekarsalon saaressa.

Päivystävä palomestari Eero Aho kertoi, että havainnon teki Taistensaaren maanomistaja. Hän on maillaan jälkivartioimassa, koska maanantai-iltana salamanisku sytytti maastopalon Taistensaaressa. Se sijaitsee huomattavasti suuremman Vekarsalon eteläpuolella.

– Alueen yli pyyhkäisi eilen voimakas ukkosrintama. Maanomistaja havaitsi tumman savun nousevan Vekarsalosta. Myös Vekarsalosta tehtiin ilmoitus maastopalohavainnosta. Sadan metrin palorintaman kerrottiin etenevän maastossa.

Aho kertoi hieman kello kahdentoista jälkeen, että pelastuslaitos saapui vasta paikalle ja tilanteen kartoitus oli parhaillaan käynnissä.

Vekarsalo kuuluu Puumalaan ja Taistensaari Mikkeliin, vaikka ne sijaitsevat aivan vierekkäin muutaman kilometrin päässä Etelä-Savon ja Etelä-Karjalan maakuntarajasta. Saaret sijaitsevat Suomenniemen kohdalla Saimaata. Matkaa kirkonkylältä saarille on yli kymmenen kilometriä.

Raju ukkosrintama pyyhkäisi yli

Ukkosrintama aiheutti maanantaina kolme maastopaloa Etelä-Savossa.

Maastopaloista kaksi syttyi saarissa Suomenniemen seudulla, Taistensaaressa ja Kuhastensaaressa. Etelä-Savon pelastuslaitos sai hälytyksen kummallekin tehtävälle illalla puoli yhdeksän ja yhdeksän välillä.

Kuhastensaaressa salama iski puuhun, josta tulisi levisi maastoon polttaen noin 30 x 20 metrin laajuisen alueen. Saaressa olleet henkilöt saivat rajattua maastopalon, minkä jälkeen pelastuslaitos kasteli vielä paloalueen.

Taistensaareen iskenyt salama aiheutti maastopalon, jonka pelastuslaitos sai nopeasti haltuunsa. Taistensaaren paloalue oli arviolta hieman pienempi kuin Kuhastensaaressa.

Tehtävä ei ollut kuitenkaan helppo, koska saaren maasto on mäkistä ja kivikkoista. Sammuttaminen kesti kauan, yön tunneille asti.

Palomiehet eivät päässeet hengähtämään senkään jälkeen, koska kolmas maastopalo havaittiin yöllä Ristiinan Himalanpohjassa. Siellä maastoa paloi hieman laajemmalla alueella kuin saarissa.