Aamuvirkut imatralaiset pääsevät lisäksi uudella vuorolla Helsinkiin päin jo aamuvarhaisella sunnuntaina.
Itä-Suomi on saanut lisää junavuoroja ja paikkakapasiteettia viikonlopuille, VR kertoo tiedotteessaan. Uusia vuoroja on ajettu 26. maaliskuuta lähtien.
Imatraa ja Lappeenrantaa koskevat seuraavat uudet vuorot : lauantaisin klo 13.56–16.07 Helsinki–Lappeenranta, lauantaisin klo 16.22–18.29 Lappeenranta–Helsinki, lauantaisin klo 20.19–22.55 Helsinki–Lappeenranta–Imatra ja sunnuntaisin klo 6.56–9.30 Imatra–Lappeenranta–Helsinki.
Kaikki uudet junavuorot pysähtyvät myös Kouvolassa ja Lahdessa.
Huhtikuussa alkavat ratatyöt aiheuttavat useita lyhyitä liikennekatkoja kevään ja kesän aikana, jolloin junavuoroja korvataan bussikuljetuksella.
VR:n suunnittelujohtaja Juho Hannukainen kertoo tiedotteessa, että vuorot ovat markkinaehtoisia, ja ne rahoitetaan täysin lipputuloilla.
Kysynnän kehitystä seurataan kevään aikana. Mikäli matkailijamäärät kehittyvät suotuisasti, laajemman vuorotarjonnan ajamista jatketaan tulevaisuudessa.
Myös Kuopion ja Mikkelin yhteydet Helsinkiin ja takaisin paranevat kahdella uudella vuorolla. Nämä vuorot ajetaan maanantaista torstaihin.