Helsingintien puoleinen jalkakäytävä saatetaan joutua sulkemaan töiden aikana.
Lähteen talon tontin ja Piponiuksen talon välissä kasvavat suuret kuuset kaadetaan pois ensi viikolla.
Puut kaadetaan, sillä ne ovat kuusiaidaksi yli-ikäisiä ja kasvavat liian lähellä rakennusta, kaupunki kertoo tiedotteessaan. Tiedotteessa mainitaan, että suuret ja vanhat puut ovat tuulelle alttiita ja vaarassa kaatua etenkin nyt, kun Lähteen talo on purettu pois.
– Kuusiaidan kaataminen siistii kaupunkikuvaa ja tuo Piponiuksen talon paremmin esille Inkerinaukiolta katsottaessa, kaupunginpuutarhuri Erika Luhtanen sanoo tiedotteessa.
Puut kaadetaan tiistaina 28. maaliskuuta kello 8–16 välisenä aikana. Kaupunki ohjeistaa välttämään kyseisenä aikana alueella liikkumista, jotta puunkaatajat saavat työrauhan.
Helsingintien puoleinen jalkakäytävä saatetaan joutua sulkemaan siksi aikaa, kun puita kaadetaan Helsingintien puolelta. Paikalla on liikenteenohjaus, mikäli jalkakäytävän sulkeminen toteutuu.
Kuusien kaatamiselle on myönnetty maisematyölupa, johon ei tullut huomautuksia.