Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Imatran yhteislukiossa aloittaa syksyllä 120 uutta opiskelijaa – Kaikki aloituspaikat täyttyvät

Noin 45 prosenttia Imatran yhdeksäsluokkalaisista halusi jatko-opiskelupaikakseen lukion.

Imatran yhteislukioon haki ensisijaisesti 119 henkilöä ja englanninkieliseen IB-lukioon 34 henkilöä, tiedottaa Imatran kaupunki. Aloituspaikkoja yhteislukiossa on 120 ja IB-lukiossa 35.

Rehtori Mika Luukkonen sanoo kaikkien aloituspaikkojen täyttyvän, sillä opiskelijoita tulee hänen mukaansa Imatralle varmasti myös ympäryskunnista.

– IB-koulutukseen tulee lisäksi hakijoita vielä harkinnanvaraisessa haussa, hän mainitsee tiedotteessa.

Imatran yhdeksäsluokkalaisista noin 45 prosenttia hakeutui lukioon peruskoulun jälkeen.

Opetus- ja nuorisopäällikkö Minna Rovio sanoo tiedotteessa määrän olevan korkeampi kuin joinakin aiempina vuosina.

Yhteishaun tulokset julkaistaan Opintopolku-palvelussa aikaisintaan 15. kesäkuuta. Imatran yhteislukio lähettää hyväksytyille myös erillisen kirjeen.

Opiskelupaikka on otettava vastaan viimeistään 29. kesäkuuta. Paikka vastaanotetaan sähköisesti Opintopolun kautta.

Lue myös: Imatralle palkataan laaja-alainen erityisopettaja ammattikoululaisten avuksi – Opiskelijoilla on yhä enemmän vaikeuksia esimerkiksi matematiikassa ja äidinkielessä

Lue myös: Kirsi Hamunen on Vuoksenniskan koulukeskuksen uusi rehtori – "Tulen odottavaisin ja positiivisin mielin", sanoo paluumuuttaja

Lue myös: Imatralaiset ysiluokkalaiset Tiia, Irina ja Jussu haluavat ammattikouluun – Yhteishaku saa pohtimaan tulevaisuuden haaveita