Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tuntematon käveli Parikkalasta Venäjälle sunnuntaina – Ylitti järven jäätä pitkin Joukionsalmen kohdalla

Tuntematon ihminen käveli jäitä pitkin Parikkalasta Venäjälle sunnuntaina. Kaakkois-Suomen rajavartiosto kertoo tiedotteessa tutkineensa tapausta ja käynnistäneensä esitutkinnan valtionrajarikoksesta.

Sen perusteella henkilön on todettu kävelleen Joukionsalmen kohdalta jäälle ja suoraan Venäjälle. Kaakkois-Suomen ja Viipurin alueen rajavaltuutetut ovat olleet yhteydessä tapauksen johdosta. Kaakkois-Suomen rajavartiostolla on epäilys epäillyn henkilöllisyydestä.

Alla olevassa kartassa karttamerkki osoittaa Joukionsalmea, joka sijaitsee Kuutostien varrella hieman Parikkalan patsaspuistosta pohjoiseen.

Kaakkois-Suomen rajavartiosto on avannut alkuvuoden aikana kymmenen esitutkintaa valtionrajarikoksesta. Yhdeksässä tapauksessa henkilö on saapunut Suomeen puutteellisilla matkustusasiakirjoilla tai kokonaan ilman niitä.

Joukionsalmen tapaus oli ensimmäinen, jossa epäilty valtionrajarikos on tapahtunut rajanylityspaikkojen ulkopuolella.

Rajavartiostolla on esitutkinnassa myös laittoman maahantulon järjestämiseen ja väärennyksiin liittyviä rikosepäilyjä.

Lisäksi rajavartiosto on epäillyt kahdeksassa tapauksessa ajoneuvon kuljettajaa rattijuopumuksesta. Sakkoja rajavartiosto on määrännyt alkuvuoden aikana 205 kappaletta. Yleisimmät nimikkeet ovat olleet ulkomaalaisrikkomus, ajoneuvorikkomus ja liikenneturvallisuuden vaarantaminen.

Rekassa 20 000 kilon säkkikuorma irrallaan

Nuijamaan rajanylityspaikalla havaittiin lauantaina iltapäivällä puutteita saksalaisen rekan kuorman kiinnityksissä. Kuormalavoja ei ollut sidottu kiinni perävaunuun.

Rekan pressupeitteisessä puoliperävaunussa oli lastina 22 kuormalavaa sokeriproteiinisäkkejä. Lastin kokonaispaino oli yli 20 000 kiloa.

Asia havattiin maastalähtötarkastuksessa.

Kuljettaja oli noutanut puoliperävaunun Kotkan satamasta. Hän kertoi tarkastaneensa perävaunun ulkoisesti, mutta kuormatilan tarkastaminen oli jäänyt puutteelliseksi.

Rajavartiosto suoritti tapauksesta esitutkinnan ja rekka-auton kuljettajana toiminut kirgisialainen mies sai haasteen törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.