Uuden toimitusjohtajan haku käynnistetään pikaisesti.
Sosiaali- ja terveysalan palveluita tuottava Kaiku 24 Oy:n toimitusjohtaja Kari-Mikael Markkanen jättää tehtävänsä. Asia selviää yrityksen perjantaina julkaisemasta tiedotteesta.
Markkanen on ollut toimitusjohtajana yrityksen perustamisesta eli vuodesta 2021 lähtien. Hän kertoi tiedotteessa, että "on ollut mahtavaa olla rakentamassa sote-sektorille digitaalista asiakaspalvelua ja kehittämässä toimialaa sen historiallisen hallintouudistuksen aikana".
Uuden toimitusjohtajan haku käynnistyy hetimmiten.
– Tässä kohtaa tarvitaan uudenlaista otetta. Tultiin siihen tulokseen, että se edellyttää toimitusjohtajan vaihtamista. Haetaan uudentyyppistä tekemistä, että entistä vahvemmin tehdään yhteistyötä nykyisten omistajien kanssa, Kaiku 24:n hallituksen puheenjohtaja Lauri Lehto sanoo.
Yrityksen hallitus nimitti keskiviikkona uudeksi väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi Tiina Hirven, joka on toiminut aikaisemmin yhtiön liiketoimintajohtajana.
Lehto korostaa, että Hirvi on kyvykäs sijainen ja yrityksen tilanne on turvattu. Hän toteaa, että tyypillisesti uuden toimitusjohtajan haussa kestää 2–6 kuukautta.
– Me haemme huolella uutta toimitusjohtajaa hyödyntämällä koko laajaa julkisen sektorin verkostoa, että löydetään oikeanlainen, sopiva henkilö.
Terveyskeskuslääkäripula ongelmana
Kaiku 24:n omistavat Etelä-Karjalan, Kymenlaakson, Varsinais-Suomen, Satakunnan sekä Kanta-Hämeen hyvinvointialueet sekä 2M-IT-niminen yhtiö.
Kaiku 24 toimii tällä hetkellä Etelä-Karjalan, Kymenlaakson, Varsinais-Suomen, Satakunnan sekä Kanta-Hämeen hyvinvointialueilla. Se tuottaa digitaalista asiakaspalvelua, kuten puhelinasiakaspalveluita, hoidontarpeen arviointeja sekä etävastaanottoja.
Etelä-Karjalan hyvinvointialueen johtaja Sally Leskinen toteaa, että hän ei ole Kaiku 24:n hallituksessa.
– On tietty kehitysvaihe tullut päätökseen. Nyt lähdetään palvelutuotantoa yhteistyössä hyvinvointialueiden ja Kaiku 24:n kanssa työstämään.

Leskisen mukaan Etelä-Karjalan hyvinvointialue haluaa olla mukana kehittämässä Kaiku 24:n toimintaa. Hän sanoo, että potilaat pitäisi mieluiten yhdellä kertaa saada ohjattua oikeaan paikkaan. Ongelmana on edelleen se, että potilas soittaa samasta asiasta Kaiku 24:ään monta kertaa, koska esimerkiksi lääkäreistä ja lääkäriajoista on pulaa.
– Siinä yhtenä syynä on, että meiltä puuttuu mahdollisuuksia ohjata ihmisiä perusterveyden puolelle, terveyskeskuslääkärille.
Leskisen mukaan hyvinvointialueen on kehitettävä omia toimintamallejaan, jotta nykyistä vähemmän potilaita päätyisi päivystykseen.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tuoreessa raportissa todettiin, että Etelä-Karjalassa kotihoidon asiakkaat päätyvät muuta maata enemmän päivystyksen kautta vuodeosastohoitoon, koska lääkäreitä ei ole tarpeeksi.
Toisaalta THL totesi, että Kaiku 24:n ansiosta eteläkarjalaisten on helpompi saada yhteys palveluihin kuin usealla muulla alueella.
Joukko Etelä-Karjalan hyvinvointialueen valtuutettuja vaati viime syksynä Kaiku 24:stä irtautumista. Heidän mukaansa yhteydenottojen määrä lisääntyy, kun asiakkaan asia ei tule hoidettua yhdellä yhteydenotolla. Osa terveyskeskuslääkäreistä on turhautunut ja lähtenyt jopa pois.
"Kaiku 24:ää ei pidä syyttää hyvinvointialueen ongelmista"
Lauri Lehdon mukaan Kaiku 24:ää ei pidä syyttää hyvinvointialueiden omista ongelmista, mutta se auttaa ongelmien ratkaisussa. Lehto toimii myös Kymenlaakson hyvinvointialueen muutos- ja kehitysjohtajana.
– Ennen Kaikua puhelimeen vastaaminen Kymenlaaksossa oli varsin heikkoa. Saattoi mennä päiväkausia, että asiakkaalle soitettiin takaisin tai hän sai yhteyden. Kaikun myötä tilanne on huomattavasti parantunut. Nyt meihin saa yhteyden.
Lehto sanoo, että ei ole nähnyt näyttöä siitä, että Kaiku 24 olisi pahentanut niin sanottua häiriökysyntää eli sitä, että asiakas soittaa samasta asiasta monta kertaa, koska ei saa asiaa hoidettua.
– Kyse on Kaikun ja alueen yhteisestä tekemisestä. Kaikussa vastataan puhelimeen.
Juttu päivitetty kauttaaltaan 10.2.2023 kello 18:52: Lisätty Lauri Lehdon ja Sally Leskisen kommentit sekä taustaa Kaiku 24:stä.