Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Katukanava | Onko kaupungin kylpylähanke kuntalain mukainen?

Varatuomari Olli Ruokonen on oikealla asialla oikeaan aikaan Katukanava-kirjoituksessaan.

Ensiksikin on kyseenalaista, onko kaupungin kylpylähanke edes kunnallislain mukaista toimintaa. Uimahalli-urheilutalon saneeraus ja kylpylän vaikeudet on pidettävä toisistaan erillään. Mielestäni ei ole kunnallislain mukaista sijoittaa kylpylään kaupungin verovaroja – uimahallin rakentamiseen kylpylään noin 9 miljoonaa euroa ja lisäksi kylpylän käytettyjen saunojen, altaiden ja muun kaman ostamiseen noin 6,5 miljoonaa euroa. Mitä järkeä?

Toiseksi toimittiin hätäisesti, kun heti oltiin erottamassa Mitran hallituksen jäsentä Emilio Urpalaista, joka asiantuntijaryhmän avustamana oli esittämässä vielä valmisteilla olevassa asiassa eriävän kantansa kirjallisesti ja osoitti vakuuttavasti, että uimahalli-urheilutalo on kunnostettavissa noin 5,5 miljoonalla eurolla.

Tätä vaihtoehtoa ei nyt saa jättää ottamatta huomioon. Minusta on selvää, ettei Emilio Urpalaisen erottamiselle ole laillisia perusteita.

Kolmanneksi nyt on kysymys Imatran kaupungin veronmaksajien rahoista, joista kylpylävaihtoehdon takana olevat henkilöt ovat lain edessä vastuussa.

Neljänneksi: onneksi asiassa ei ole tehty vielä yhtään päätöstä eikä ilmeisesti käytetty euroakaan rahaa, joten kaikki on vielä korjattavissa. Turha hosuminen on lopetettava.

Viidenneksi: urheilutalon rakentaminen voi saneerausvaihtoehdossa viivästyä ja paikkakin voidaan vielä harkita uudelleen, jos tarpeen on.

Kirjoittaja on imatralainen varatuomari.