Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Poliisi tutkii Rautjärven kirkkopaloa törkeänä tuhotyönä – Entinen kirkkoherra ja palomestari kuulivat, että kaksi ovea suljettiin narulla

Rautjärven kirkkopalossa on Kaakkois-Suomen poliisin mukaan viitteitä rikoksesta. Poliisin mukaan niitä on löytynyt paikalta.

Poliisi tutkii palon syttymissyytä Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen kanssa. Paloa tutkitaan rikosnimikkeellä törkeä tuhotyö, mutta nimikkeet voivat vielä tarkentua tutkinnan edetessä.

– Tapauksen tutkinta Rautjärvellä on vasta alkuvaiheessa, mutta poliisi tulee käynnistämään esitutkinnan tulipaloon liittyen, arvioi Kaakkois-Suomen poliisin yleisjohtaja Harri Horttanainen tiedotteessa.

Hätäkeskus sai automaatti-ilmoituksen tulipalosta Rautjärven kirkossa noin kello 8.30 sunnuntaiaamuna.

Palopaikalla oli useita poliisin ja pelastuslaitoksen yksiköitä. Palo oli syttynyt kesken jumalanpalveluksen, mutta henkilövahingoilta vältyttiin. Kirkko tuhoutui tulipalossa täysin.

Rautjärven seurakunnan entinen kirkkoherra Kari Luumi kuuli seurakunnan työntekijältä, että kaksi kirkon ovista oli suljettu narulla. Suljettuna olivat sakastin ovi ja ovi, jossa on invaluiska.

Luumi oli kirkossa palon syttyessä ja poistui ulos kolmannesta ovesta, joka sijaitsi kirkon toisella sivulla. Hän kertoo, että kirkossa oli noin 30 ihmistä. Poistuminen sivuovista sujui rauhallisesti, mistä hän kiittelee paikalla ollutta kappalaista ja seurakuntamestaria, jotka saivat asian sujumaan.

Luumi asuu noin sadan metrin päässä kirkosta, joka iltapäivällä kello 15:n aikaa savusi raunioina. Talon itäisen sivun ikkunoista oli maisema muuttunut joulupäivän aikana. Kirkosta oli enää vain piippu oli pystyssä.

Paikalla oli enää kaksi paloautoa ja palomiehet tekivät jälkisammutustöitä.

Poliisi oli haastatellut Luumia kahteen otteeseen tapahtumista. Ensin kyselyä tehtiin parkkipaikalla, ja sitten he tulivat vielä kotiin jututtamaan palon silminnäkijää.

Päivystävä palomestari Petri Pätilä Etelä-Karjalan pelastuslaitokselta ei nähnyt itse naruja tai köysiä, joilla ovet mahdollisesti oli suljettu. Hän kuitenkin sanoo, että asiasta kerrottiin "niin monella suulla", että se vaikuttaa uskottavalta.

Pätilän mukaan jälkisammutustyöt kirkon raunoilla jatkuvat ainakin maanantaihin saakka. Hän arvioi, että hirsirakennuksessa on ollut niin paljon palokuormaa, että se voi kärytä vielä monta päivää.

Palonsyyn tutkijoita on päässyt kuitenkin paikalle. Alkusyystä Pätilä ei osaa vielä sanoa mitään, mutta kertoo, että palo alkoi pääsisäänkäynnin ja kellotapulin kohdalla, jossa roihusi voimakkaimmin.

Kirkkorakennuksen pelastamiseksi ei voitu tehdä mitään, eivätkä edes sammuttajat voineet menneä kovin lähelle ennen kuin torni oli romahtanut. Alkuvaiheessa pelastuslaitos keskittyi ympäristön suojelemiseen, jotta palo ei leviä.

Uutista on päivitetty Luumin osuudella kello 15.15 ja Pätilän osuudella kello 15.41. Lisätty kartta kello 15.51.