Ihmettelen suuresti, kuinka vähän Imatralla arvostetaan vanhaa rakennuskantaa, kirjoittaa arkkitehti ja entinen imatralainen Hanna Varjus.
Arkkitehtina ja kaupunkisuunnittelijana sekä entisenä imatralaisena on pakko ottaa viimein kantaa tähän uimahallikeskusteluun.
Keskustelusta on mielestäni jäänyt liikaa uupumaan nykyisen uimahallin arvostus rakennushistoriallisesta näkökulmasta. Einari Teräsvirran suunnittelema vuonna 1966 valmistunut uimahalli on yksi Imatran hienoimmista rakennuksista. Suurista ikkunoista lankeava valo ja upeat kaarirakenteet tekevät uintikokemuksesta poikkeuksellisen. Ymmärrän toki energiatehokkuuden ja esteettömyyden ongelmat, mutta ne ovat varmasti korjattavissa oikeanlaisella suunnittelulla.
Ihmettelen suuresti, kuinka vähän Imatralla arvostetaan vanhaa rakennuskantaa. Imatralla oli Uutisvuoksen mukaan lokakuussa 2021 purettu 28 kaupungin omistamaa kiinteistöä kuudessa vuodessa ja sama tahti on jatkunut.
Vuonna 2018 voimaan tulleessa Pässiniemen asemakaavassa uimahallirakennuksessa on SR-3 suojelumerkintä: Suojeltava rakennus. Rakennusta ei saa purkaa. Rakennusta tulee aktiivisesti hoitaa, pitää kunnossa ja restauroida niin, että kulttuurihistoriallinen arvo säilyy tai korostuu.
Kysyn: mikä merkitys suojelumerkinnöillä asemakaavoissa on, jos niistä vähät välitetään?
Nykyisessä kotikaupungissani Tampereella kunnostettiin vuosikymmen sitten perusteellisesti Pyynikin uimahalli, joka otettiin käyttöön vuonna 1956 yhtenä Suomen ensimmäisistä uimahalleista. Se palvelee käyttäjiä moitteettomasti tarjoten samalla historian havinaa.
Ymmärrän Imatran olevan aivan eri asemassa taloudellisesti ja todella vaikeassa tilanteessa veronmaksajien vähentyessä jatkuvasti. Mikäli taloudellisesti kustannukset ovat edes lähellä toisiaan verrattaessa vanhan purkamista ja uuden rakentamista nykyisen korjaamiseen, tulisi rakennushistoriallisesta ja ekologisesta näkökulmasta vanhan säilyttäminen olla aina ensisijainen vaihtoehto.
Täten kustannusarviot vaihtoehdoista on teetettävä perusteellisesti ja avoimesti uudelleen. Mansikkala uimahallin sijaintina on myös mielestäni kaupunkirakenteellisesti ehdottomasti Ukonniemeä parempi. Purkaessaan kaikki kaupunginosakoulut Imatra on jo valintansa tehnyt tiivistymisyrityksenä, joten tätä linjaa olisi hyvä noudattaa ja pitää uimahalli lähellä pääpalveluja. Lisäksi kuntosali + uimahalli -yhdistelmä on hyvin tärkeä mahdollistaa.
Mitä tulee 50 metrin altaan haaveiluihin, en koe sen olevan tarpeellinen satsaus matkailunäkökulmastakaan. Entisenä kilpauimarina koen, että nykyinen halli palveli treenitarkoituksessa mainiosti ja onhan sieltä noussut useita suomenmestareita ja MM-kisakävijöitäkin. En jaksa uskoa, että kilpauimarit ovat tulossa sankoin joukoin leireilemään Imatralle 50 metrin altaaseen, vaan varmasti jatkossakin suuntaavat katseensa ensisijaisesti etelän lämpöön. 50 metrin altaita Suomessa on vain lähinnä isoissa kasvukeskuksissa, joissa kiltauintitoiminta on mittavaa.
Mikäli Imatra halajaa saavansa pysäytettyä väestönmäärän laskun, ovat entiset imatralaiset mielestäni avainasemassa paluumuuttajina. Heillä on tunneside ja muistoja kaupunkiin muiden vetovoimatekijöiden ollessa melko vähissä. Jokainen purettu rakennus ja sen mukana menneet muistot ovat henkilökohtaisesti yksi syy vähemmän harkita muuttoa takaisin Imatralle.
Kirjoittaja on arkkitehti, kaupunkisuunnittelija, entinen imatralainen urheilija ja intohimoinen karjalainen.