Tavoitteena on saada esitys, miten ensimmäisiä charter-koneita saadaan Lappeenrantaan vuonna 2024.
Saimaan seudun matkailumarkkinoille etsitään uusia asiakkaita. Tarkoituksena on selvittää charter-lentojen käynnistämistä ja sähkölentokoneiden hyödyntämistä, Etelä-Karjalan liitto kertoo tiedotteessa.
Maakuntahallitus rahoittaa matkailuyhtiö Gosaimaan Saavutettava Saimaa -hanketta 131 000 eurolla. Rahoitus tulee React-EU -rahoista, joilla tuetaan koronapandemian aiheuttamien vahinkojen korjaamista Euroopan unionin alueella.
Kymmenen kuukautta kestävän hankkeen päätavoitteita on Saimaan alueen ja erityisesti Etelä-Karjalan saavutettavuuden parantaminen sekä sesonkien pidentäminen.
– Hankkeessa selvitään mahdollisuuksia ja edellytyksiä charter-lentojen saamiseksi Lappeenrantaan ja pidämme tätä hankkeetta erittäin tärkeänä Etelä-Karjalan elinvoiman näkökulmasta, Gosaimaan johtaja Katja Vehviläinen sanoo tiedotteessa.
Tarkoituksena on luoda verkostoja mahdollisia uusia lentoreittejä ajatellen. Lento-, raide- ja tieliikenne liittyvät toisiinsa, joten matkaketjuja täytyy tiedotteen mukaan kehittää suunnitelmallisesti, jotta alueelle pääsee kaikkialta kätevästi.
Tavoitteena on saada esitys, miten ensimmäisiä charter-koneita saadaan Lappeenrantaan vuonna 2024, jolloin juhlitaan Saimaa European Region of Gastronomya eli ruokakulttuurin vuotta ja Lappeenrannassa Kulttuurin unelmavuotta.