Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kaakkoisrajan ylitti Suomeen lauantaina 7662 venäläistä – Maahantulijoiden määrä on selvässä kasvussa

Suurin osa ylitysliikenteestä tapahtuu Vaalimaalla, mutta jonoiksi asti liikennettä on myös Nuijamaalla.

Liikenne kaakon rajanylityspaikoilla on jatkunut vilkkaana myös lauantaina. Kaakkois-Suomen rajavartiosto kertoo Twitterissä, että maahantulijoiden määrä on kasvanut sekä viikon takaiseen että edellispäivään nähden.

Kaikkiaan kaakkoisrajan ylitti Suomeen päin 8802 ihmistä, joista 7662 oli venäläisiä. Kumpikin väkimäärä on noin kolme tuhatta enemmän kuin viime viikon lauantaina.

Venäjälle päin suuntautuva liikenne on hienoisessa laskussa niin venäläiset kuin muutkin kansallisuudet huomioiden. Venäläisiä poistui lauantaina kaakkoisrajan yli kotimaahansa 3589, siis alle puolet Suomeen tulleiden venäläisten määrästä.Turvapaikkaa haki lauantaina kymmenen ihmistä.

Liikenteestä suurin osa kohdistuu Vaalimaalle. Myös Nuijamaalle kertyi lauantain mittaan jonoja.

Sunnuntaiaamuna Vaalimaalla autojono oli noin puolen kilometrin mittainen.