Päihteettömän tapahtuman järjestää Imatran kaupungin nuorten palvelut.
Imatran urheilutalolla järjestetään perjantaina 26. elokuuta nuorille suunnattu School's in -tapahtuma, tiedottaa Imatran kaupunki.
Tapahtumassa esiintyvät ilmaiskeikoilla poplaulaja ANI ja laulaja-lauluntekijä costee. Tiedotteen mukaan tapahtuma on tarkoitettu 7.-luokkalaisille ja sitä vanhemmille nuorille, mutta yläikäraja on 18 vuotta.
ANI esiintyy kello 19 ja costee kello 20.30. Heidän lisäkseen tapahtumassa viihdyttää myös Dj Cike.
Päihteettömän tapahtuman järjestää Imatran kaupungin nuorten palvelut. Tiedotteen mukaan urheilutalon pihalla voi tutustua illan aikana Walkers-autoon.
Nuorten palveluiden tiimivastaava Niina Kupiainen kertoo tiedotteessa, että musiikkitapahtuma syntyi nuorten toiveesta. Nuoret olivat myös mukana valitsemassa tapahtuman esiintyjiä.