Vuoksenniskan rukoushuoneeseen murtautuneelle ei kelvannut ehtoollisviini, bensa, karkit eivätkä Raamatutkaan – Jälkeensä hän jätti erikoisen viestin
"Jeesus on homo" -viesti oli kirjoitettu liitutaululle. – En tiedä, mitä ihmisen päässä liikkuu, kun halutaan noin osoittaa mieltä. Rukoilimme messussa kirjoittajankin puolesta, kertoo pastori Pekka Jauhiainen.
Suomen luterilaisen evankeliumiyhdistyksen (Sley) rukoushuoneelle Vuoksenniskalla murtauduttiin viime viikon aikana. Murron havaitsivat sunnuntaiaamuna kello 10 aikaan kahvitusta valmistelemaan tulleet henkilöt, kertoo pastori Pekka Jauhiainen.