Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pelastuslaitoksella riitti eilisiltana kiirettä, mutta kukaan ei loukkaantunut myrskyn aiheuttamissa onnettomuuksissa

Salama sytytti rakennuspalot Imatran lisäksi Savitaipaleella ja Taipalsaarella. Pelastuslaitosta työllistivät myös tielle kaatuneiden puiden raivaus ja automaattiset paloilmoitukset.

Etelä-Karjalan yli tiistai-illan ja yön aikana kulkenut ukkosrintama piti pelastuslaitoksen kiireisenä.

Kukaan ei loukkaantunut myrskyn aiheuttamissa onnettomuuksissa, päivystävä palomestari Toni Jaako sanoi.

Salamaniskut sytyttivät tulipalot Imatralla Rajapatsaalla, Savitaipaleella ja Taipalsaarella. Pelastuslaitosta työllistivät myös teille kaatuneiden puiden raivaaminen sekä automaattiset paloilmoitukset.

Savitaipaleen kirkonkylällä Maitolantiellä salama iski hoitolaitoksena toimivan rivitalon vesikaton läpi ja sytytti palon. Talossa olleet kaksi ihmistä pääsivät ulos rakennuksesta omin avoin. Pelastuslaitos sammutti palon.

Kaksi asukasta siirrettiin tilapäismajoitukseen, pelastuslaitoksen tiedotteessa kerrotaan.

Taipalsaarella vartioitiin salaman sytyttämää omakotitaloa

Taipalsaarella salaman isku sytytti tulipalon omakotitalossa Suur-Saimaantiellä. Rakennuksessa oli kaksi ihmistä, jotka pääsivät itse ulos rakennuksesta.

Jaakon mukaan taloa on vartioitu koko yön, ettei mahdollinen rakenteissa kytevä palo pääsisi rakenteissa leviämään.

– Ei ole syttynyt uudelleen. Tilanne on päättynyt, Jaako kertoi keskiviikkona aamulla seitsemän jälkeen.

Rakennuksen sisälle tuli palovahinkoja, mutta niiden arvioidaan olevan korjattavissa.

Lappeenrannan Kaupunginlahden edustalla melomassa ollut kanoottiseurue joutui myrskyyn. Melojat pääsivät kuitenkin turvaan lähisaarille, eikä pelastuslaitoksen apua tarvittu, tiedotteessa todetaan.