Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ravintola Nuotasta varastettiin väkevää alkoholia Imatralla – Yrittäjän arvion mukaan juomia vietiin neljänsadan euron edestä, poliisi kaipaa havaintoja

Rikos on tehty perjantain ja lauantain vastaisena yönä. Tekijöitä ei ole tavoitettu.

Imatralla murtauduttiin lauantain 9.7. vastaisena yönä ravintolaan. Rikosylikonstaapeli Antti Kaipia kertoo, että kyseessä on ravintola Nuotta Imatran satamassa.

Kaipian mukaan varkaus on tehty kattoterassilla sijaitsevaan baariin. Saaliiksi on viety lähinnä väkeviä alkoholijuomia sekä jonkin verran olutta ja siideriä.

– Yrittäjä arvioi varastetun omaisuuden arvoksi neljäsataa euroa, Kaipia kertoo.

Poliisilla ei toistaiseksi ole tietoa tekijöistä tai heidän lukumäärästään. Epäilty rikosnimike on varkaus.

Silminnäkijähavainnot ja muut tiedot tapauksesta pyydetään ilmoittamaan sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.kaakkois-suomi@poliisi.fi tai puhelimitse numeroon 0295414559.

Rattijuopumukset Imatralla ja Parikkalassa

Poliisin haaviin on jäänyt viikonlopun aikana lisäksi kaksi rattijuoppoa Imatran seudulla. Kaipia selvittää, että kuljettajat on tavoitettu Parikkalassa ja Vuoksenniskalla.

Parikkalassa kiinni jäänyt kuljettaja tavoitettiin lauantai-iltana, Vuoksenniskalla kiinni jäänyt puolestaan sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Molempia epäillään rattijuopumuksesta.