Polttoainevarkaudet ovat yleistyneet keväällä pitkin Kaakkois-Suomea – Etenkin maatalous- ja metsäkoneet sekä rakennustyömaat ovat kohteina

Ilmiö on valtakunnallinen, mutta sillä on kaakossa omat erityispiirteensä. Poliisi korostaa omaisuuden suojaamisen merkitystä.

Kevään aikana rajusti kallistuneita polttoaineita varastetaan aiempaa useammin, tiedottaa Kaakkois-Suomen poliisi. Polttoainevarkauksien määrät ovat olleet kasvussa kaakossa koko kevään.

Kaakkois-Suomessa korostuvat tapaukset, joissa varkaus tehdään syrjäisellä rakennustyömaalla, maa- tai metsätalouskäytössä olevaan isoon työkoneeseen tai polttoainesäiliöihin. Polttoainetta on varastettu lisäksi kuorma-autoista.

Tekijät ovat kaakon tapauksissa joko rikkoneet polttoainesäiliöiden lukot tai poranneet säiliöihin reikiä ja imeneet tai valuttaneet polttoaineet omiin säiliöihinsä.

Poliisi uskoo, että polttoaineiden hintojen nousu on vaikuttanut niihin liittyvien rikosten lisääntymiseen. Varastetun polttoaineen uskotaan päätyvän pääsääntöisesti uudelleen myyntiin.

Muualla Suomessa polttoainetta on varastettu myös kylmäasemien polttoainesäiliöistä.

Poliisi kehottaa kiinnittämään huomiota omaisuuden suojaamiseen. Suurten polttoainemäärien kuljettaminen pois rikospaikalta vaatii poikkeuksetta vähintään pakettiauton tai perävaunun, poliisi painottaa.

– Tekojen estämisessä ja selvittämisessä keskeistä on rakenteelliset suojaukset kuten puomitukset ja aidat, joilla estetään säiliöiden ja työkoneiden lähelle pääseminen, kunnolliset lukitukset ja kameravalvonta, tiedotteessa todetaan.

Toimitus tavoitti Kaakkois-Suomen poliisin rikosylikonstaapelin, joka ei kuitenkaan osannut kertoa asiasta tarkemmin.

Poliisi toivoo kansalaisilta polttoainevarkauksiin liittyviä havaintoja vihjepuhelimeensa numeroon 050 447 9674 tai sähköpostiosoitteeseen: vihjeet.kaakkois-suomi@poliisi.fi. Jos epäiltyä polttoainevarkautta päätyy todistamaan paikan päällä, on soitettava yleiseen hätänumeroon 112.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka