Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Eksote kertoi yli 30 koronapotilaasta sairaalahoidossa – THL:n maskisuositus poistuu, oman harkinnan mukaan kasvomaskia voi edelleen käyttää

Kasvomaskin käytön ei katsota merkittävästi estävän koronaviruksen leviämistä. Maskin käyttöä suositellaan edelleen, mikäli liikkuu oireisena tai altistuneena ihmisten ilmoilla.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ilmoitti torstaina poistavansa kasvomaskisuosituksen Suomessa. THL kertoi asiasta verkkosivullaan.

THL:n mukaan koko väestön tasolla maskien käytölle ei ole vaikuttavuusperusteita vallitsevassa koronaviruksen epidemiatilanteessa, koska niiden käyttö yksittäisenä toimena ei merkittävästi estä viruksen leviämistä.

Maskin käyttöä kuitenkin suositellaan edelleen julkisissa sisätiloissa ja liikennevälineissä kolmessa tapauksessa: mikäli on hakeutumassa hoitoon tai testiin koronaepäilyn vuoksi, mikäli on hengitystieinfektion oireita tai mikäli tietää altistuneensa koronavirukselle.

Oman harkinnan mukaan maskia voi edelleen käyttää. Koronaoireisten THL suosittelee aina pysymään ensisijaisesti kotona oireiden väistymiseen saakka.

Kuntakohtaiset tartunnat päivittyvät kerran viikossa

Viime viikolla THL ilmoitti päivittävänsä tartuntatautirekisterin kuntakohtaiset covid-19-tapaukset tästä eteenpäin ainoastaan kerran viikossa, torstaisin.

Viime viikon torstaista alkaen THL on tilastoinut Etelä-Karjalassa 1 160 uutta koronavirustartuntaa.

Imatralla uusia tartuntoja on todettu 251, Lappeenrannassa 626, Lemillä 31, Luumäellä 64, Parikkalassa 48, Rautjärvellä 19, Ruokolahdella 50, Savitaipaleella 21 ja Taipalsaarella 50.

Kerran viikossa tehtävän päivityksen taustalla on se, että tartuntalukemat eivät enää anna tarkkaa kuvaa tautitilanteesta Suomessa, koska virallisiin tilastoihin eivät kirjaudu kotitestien tulokset.

Laboratoriotestiin ei nykyisten ohjeistusten mukaan tarvitse läheskään aina hakeutua.

THL:n mukaan kerran viikossa päivittyvät tilastot antavat myös paremman kuvan taudin eri trendeistä maassa kuin päivittäiset lukemat.

Eksote tilastoi alkuviikolla 746 uutta tartuntaa

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri (Eksote) on tilastoinut alkuviikolla yhteensä 746 uutta koronavirustartuntaa maakunnassa. Maanantaina uusia tapauksia oli 311, tiistaina 241 ja keskiviikkona 194.

Sairaalahoidossa olevien koronapositiivisten potilaiden määrä jatkaa nousuaan. Keskiviikkona sairaalassa oli 32 sellaista potilasta, joilla on todettu koronavirustartunta.

Edellisen kerran päiväkohtainen lukema oli yli 30 potilasta maaliskuun lopulla.

Tiedot käyvät ilmi Eksoten koronavirussivuilta.

Epidemian alusta Etelä-Karjalassa on tilastoitu virallisesti yhteensä 21 194 koronatartuntaa. THL on raportoinut 20 216 tartuntaa.

Taudin tilannekuva Etelä-Karjalassa päivitetään seuraavan kerran ensi tiistaina.