Yrittäjäyhdistyksen mukaan kaupunki on ottanut määrätietoisia askelia yritysten toimintaedellytysten parantamiseksi.
Etelä-Karjalan yrittäjät -yhdistys on valinnut Imatran vuoden 2021 yrittäjäystävällisimmäksi kunnaksi Etelä-Karjalassa.
Imatra sai palkintolautakunnalta kiitosta siitä, että kaupunki on ottanut määrätietoisia askelia yritysten toimintaedellytysten ja positiivisen yritysilmapiirin luomiseksi, Imatran kaupungin tiedotteessa kerrotaan.
Yrittäjäyhdistyksen mukaan Imatran kaupunki käy vuoropuhelua yrittäjien kanssa monella tasolla vapaamuotoisista aamukahveista aina Elinvoima-työryhmään, jossa on yrittäjien edustus. Lisäksi kunnan luottamushenkilöstössä on useita yrittäjätaustaisia edustajia tuomassa päätöksentekoon yritystoiminnan näkökulmaa.
Pandemiatilanne ja itärajan yli tulevien matkailijoiden puuttuminen ovat vaikeuttaneet voimakkaasti seudun yrittäjien tilannetta ja aiheuttaneet rakennemuutosta yrittämisen edellytyksiin.
Yrittäjäyhdistyksen mukaan kaupunki on tiedostanut yritysten merkityksen kaupungin elinvoimalle ja alueella yleisestikin on nähty yrittäjämyönteisyyden kasvua, tiedotteessa kerrotaan.