Pandemian tilannekuva Etelä-Karjalassa päivitetään myöhemmin tiistaina. Perjantaina aluehallintovirasto purki yleisötilaisuuksien rajoitukset. Uutisvuoksi uutisoi koronalukemat jatkossa kahdesti viikossa.
Etelä-Karjalassa varmistui tiistaina 221 uutta koronatartuntaa, kertoo Eksote koronavirusivuillaan.
Lukema on päiväkohtainen ennätys, mutta todennäköisesti siihen sisältyy myös viiveellä päivittyneitä tartuntoja edellispäivältä, jolloin raportoitiin vain 96 tautitapausta.
Sairaalahoidossa on 10 koronatartunnan saanutta potilasta, kaksi enemmän kuin kolmena edellispäivänä, jolloin potilaita oli sairaalahoidossa kahdeksan.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) raportoi tiistaina 248 uutta koronatartuntaa Etelä-Karjalassa. Tiedot käyvät ilmi tartuntatautirekisterin covid-19-tapauksista.
Imatralla tartuntoja todettiin 36, Lappeenrannassa 167, Lemillä 5, Luumäellä 8, Parikkalassa 8, Savitaipaleella 3 ja Taipalsaarella 15. Rautjärvellä ja Ruokolahdella ei raportoitu uusia tartuntoja.
Eksote on todennut Etelä-Karjalassa yhteensä 7 791 varmistettua koronatartuntaa ja THL 7 647.
Tilannekuvaryhmä koolle tiistaina
Pandemian tilannekuva päivitetään Etelä-Karjalassa myöhemmin tänään tiistaina.
Perjantaina aluehallintovirasto purki yleisötilaisuuksien rajoitukset Etelä-Karjalassa alueellisen tilannekuvaryhmän suosituksen jälkeen, vaikka pandemian omikronvaihe voimistuu yhä eikä taitekohtaa maakunnassa ole vielä saavutettu.
Muita alueellisia rajoituksia ja suosituksia puretaan asteittain. Lopullisen päätöksen rajoitusten purkamisesta tekee aluehallintoviranomainen (AVI).
Lukemat päivitetään maanantaisin ja torstaisin
Uutisvuoksi ei jatkossa uutisoi koronalukemia enää päivittäin, vaan kahdesti viikossa, maanantaisin ja torstaisin.
Perusteena on se, että pelkät tartuntamäärät eivät anna tarkkaa kuvaa koronatilanteesta maakunnassa ja omikronmuunnoksen aiheuttama tauti esiintyy varsinkin rokotetuilla usein lieväoireisena.
Nykyisten ohjeistusten mukaan lieväoireisten sairastuneiden ei tarvitse yleensä hakeutua viralliseen testiin vaan tauti suositellaan sairastettavaksi kotona. Näin ollen kaikki tautitapaukset eivät edes tule terveysviranomaisten tietoon.
Juttua muokattu 8.2.2022 klo 14.56 Lisätty THL:n kuntakohtaiset lukemat.