Markku Jouhki kuoli Honkaharjun sairaalassa 2. tammikuuta 2022. Hän syntyi Ruokolahdella 26.8.1940 perheen toiseksi pojaksi.
Jatkosodan aikana perhe asettui asumaan Imatran rautatehtaan asuinalueelle, ”kasarmiin”, ja Markku sai vielä pikkuveljen ja -siskon. Pikkuveli eli vain puolivuotiaaksi, ja isän kuolema vuonna 1952 järkytti perheen elämää perusteellisesti.
Markku palveli vuonna 1968 alkaneella poliisiurallaan imatralaisia lukuisissa tehtävissä, rikospoliisista liikennetutkijaan. Se kaikkein mieluisin vakanssi hänelle oli pitkä pesti Vuoksenniskan korttelipoliisina.
Tässä roolissa Markun välitön ja joviaali luonne pääsi oikeuksiinsa, kun hän hakeutui ahkerasti kanssakäymisiin kaupunginosan ihmisten kanssa kadulla, kouluissa ja yleisötapahtumissa. Vuorovaikutustaidot olivat sitä luokkaa, että jopa poliisin niin sanotut kanta-asiakkaat arvostivat ihmisläheistä virkavallan edustajaa.
Markku tuli tutuksi myös hänen huudatettuaan imatralaisia meklarina kymmenissä poliisin huutokaupoissa 25 vuoden ajan.
Poliisin tehtävien ohessa Markku Jouhki vaikutti vahvasti alan järjestötyössä. Imatran seudun poliisiyhdistyksessä hän toimi ensin rahastonhoitajana ja sihteerinä ja lopulta parikymmentä vuotta puheenjohtajana. Suomen poliisijärjestöjen liitto palkitsi aktiivisen toimijansa useilla kunniamerkeillä.
Luottamustoimissa Markku palveli myös Imatran väestönsuojelulautakunnan jäsenenä ja Linnalan koulun kouluneuvoston puheenjohtajana.
Imatran urheilutalon keilahallin valmistuttua laji sai Markusta innokkaan harrastajan. Keiloja kaatui menestyksekkäästi keilaseura Prihojen riveissä. Myös petanque-kuulat tottelivat nöyrästi Markun heittokättä.
Muihin harrastuksiin kuului muun muassa Lions-toimintaa, matkailua ja hieman näyttelemistäkin. Hän oli myös vakiokävijä poliisien kesänviettopaikassa Sopulassa Käringin rannalla. Verenluovuttajana Markku ojensi kätensä yli 150 kertaa.
Sukulaiset ja ystävät olivat tärkeitä Markulle. Ensimmäisessä avioliitossaan hän sai kaksi poikaa. Pitkän poliisiuransa jälkeen Markku vietti onnellisia eläkepäiviä Eira-puolisonsa kanssa elämänsä loppuun asti.
Viimeisenä työpäivänään kesällä 1998 hän poikkesi torilla ihmisiä jututtamassa. Erään paikalla olleen kommentti kiteytti olennaisen Markun persoonasta: Jos Jouhkin kanssa ei tule toimeen, on syytä katsoa peiliin.
Kari Jouhki
Mika Jouhki
Kirjoittajat ovat Markku Jouhkin veli ja poika.