Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Viikonlopun koronatartuntojen määrä hieman suurempi kuin edellisinä viikonloppuina – Eksoten alueella uusia tartuntoja 323, sairaalahoidossa 10 potilasta

Sairaalahoidossa olevien potilaiden määrä on noussut.

Etelä-Karjalassa varmistui viikonloppuna 323 uutta koronavirustartuntaa. Sairaalahoidossa on ollut perjantaista lähtien 10 koronatartunnan saanutta potilasta.

Tiedot käyvät ilmi Eksoten koronavirussivuilta.

Perjantaina uusia tapauksia todettiin 140, lauantaina 104 ja sunnuntaina 79.

Määrä on hieman suurempi kuin edellisviikonloppuna, jolloin kolmen päivän aikana todettiin yhteensä 310 tautitapausta.

Sairaalahoidossa olevien potilaiden määrä on noussut jälleen kaksinumeroiseksi. Viime viikolla kahtena peräkkäisenä päivänä sairaalahoidossa oli enää kahdeksan potilasta.

Epidemian alusta varmistettuja koronata​rtuntoja on​ tode​ttu​ Etelä-Karjalassa yhteensä 6 560.

THL tilastoi 391 tapausta Etelä-Karjalassa

Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos (THL) raportoi viikonloppuna 391 uutta koronatapausta Etelä-Karjalassa.

Imatralla tartuntoja todettiin 59, Lappeenrannassa 293, Lemillä 2, Luumäellä 5, Parikkalassa 2, Rautjärvellä 1, Ruokolahdella 2, Savitaipaleella 9 ja Taipalsaarella 18.

Yhteensä THL on tilastoinut Etelä-Karjalassa 6 543 koronavirustartuntaa.

Tiedot käyvät ilmi THL:n tartuntatautirekisterin covid-19-tapauksista.

Eksoten ja THL:n ilmoittamien lukemien ero voi selittyä sillä, että sairaanhoitopiirien ilmoittamat lukemat päivittyvät THL:n tietokantaan viiveellä.

THL:n tilastoihin kirjataan myös sellaiset eteläkarjalaisten henkilöiden positiiviset tulokset, jotka on todettu muualla Suomessa.