Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Imatran yhteislukion penkkarit järjestetään näillä näkymin suunnitellusti helmikuussa – Vanhojen tanssit siirtyvät huhtikuulle

Suurin syy vanhojen tanssien siirtämiseen on se, että tilaisuuteen halutaan ottaa yleisöä. Nykyisten rajoitusten aikana se ei helmikuussa onnistuisi.

Imatran yhteislukion penkinpainajaiset eli penkkarit järjestetään näillä näkymin suunnitellusti torstaina 10. helmikuuta, Imatran kaupunki tiedottaa.

Penkkarit järjestetään koronatilanne huomioon ottaen. Abishow striimataan nettiin, ja rekoilla ajelu tapahtuu pienemmissä ryhmissä niin, että yhden auton lavalla on vain 20 abiturienttia.

Kouluvierailut toteutetaan pelkästään ulkona niin, että paikalla on kerrallaan porrastetusti pieni joukko koululaisia seuraamassa abien karkkijakelua.

Yhteislukion rehtori Mika Strömberg toivoo kaupungin tiedotteessa, että päätöstä penkkareista ei tarvitse enää muuttaa.

– Abiturienttien ikäluokka on jo joutunut jättämään koronan takia väliin vanhojen tanssit. Mitä myöhempään ajankohtaan penkkarit jouduttaisiin siirtämään, sen vaikeampi joidenkin olisi niihin osallistua ja motivaatio tapahtumaan osallistumiseen myös vähenee. Ylioppilaskirjoitusten jälkeen osa lukee jo pääsykokeisiin ja osa aloittaa kesätyöt heti keväällä, hän sanoo tiedotteessa.

Tanssit siirtyvät huhtikuulle

Penkkareiden yhteydessä järjestettävät vanhojen tanssit sen sijaan siirtyvät huhtikuulle. Syynä on se, että tanssiessa kontakteja on vaikeampi välttää.

– Suurin syy tanssien siirtämiseen on se, että haluaisimme ottaa tilaisuuteen myös yleisöä. Nykyisten rajoitusten puitteissa se ei helmikuussa onnistuisi ja tanssit välittyisivät vain striimauksella, rehtori Strömberg sanoo tiedotteessa.

Vanhojen tanssit vietetään näillä näkymin huhtikuussa pääsiäisen jälkeen.