Imatran kaupunginhallitus päätti myöntää 100 000 euron avustuksen Erämuseosäätiölle – Summa maksetaan kolmessa erässä: "Kaikkien on tehtävä töitä sen eteen, että suunnitelmat toteutuvat ja aikatauluista pidetään kiinni", sanoo Ilkka Nokelainen
Kaupunginhallitus käsitteli lisäksi kahta aloitetta esteettömän uimarannan perustamiseksi Ukonniemeen, Immolaan ja Lempukkaan sekä aloitetta, jossa esitetään Lempukan ja Hosseinlahden alueen sekä Haapasaaren, Mikonsaaren ja Malonsaaren kaavoittamista luonnonsuojelualueeksi.
Imatran kaupunginhallitus on päättänyt myöntää 100 000 euron toiminta-avustuksen Suomen Erämuseosäätiölle. Avustuksen voi käyttää säätiön toimintaan sekä omarahoitusosuutena Imatralle sijoittuvan Erä- ja luontokulttuurimuseon perustamisen tähtääviin hankkeisiin.
Tämä juttu on maksuton
Pääset lukemaan jutun kirjautumalla tai luomalla maksuttoman tunnuksen.