Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Koulujen liikuntatilat sulkeutuvat Imatralla harraste- ja iltakäytöltä maanantaista lähtien – lasten uimakoulut on peruttu, tiistaina päätetään jatkuuko kilpaurheilu

Koulujen uimahallikäynneistä päätetään maanantaina ja kilpaurheilusta tiistaina koronaryhmän kokouksessa.

Hallituksen perjantai-iltana ilmoittamat koronarajoitusten kiristykset vaikuttavat myös Imatralla.

Imatran kaupungin tiedotteen mukaan koulujen liikuntatilat suljetaan harraste- ja iltakäytöltä maanantaista 10.1. alkaen. Tällä toimenpiteellä pyritään tukemaan koulujen terveysturvallisuutta.

Lasten uimakoulut, joiden piti alkaa maanantaina, on peruttu. Esiopetuksen ja päiväkotien uimahallikäynnit on toistaiseksi peruttu. Koulujen uimahalliopetuksen kohtalo ratkeaa maanantaina.

Koronaryhmä koolle tiistaina

Maakunnallinen tilannekuvaryhmä kokoontuu tiistaina. On mahdollista, että ensi viikolla Aluehallintovirasto linjaa entistä tiukempia tilarajoituksia. Tämän vuoksi voi olla, että myös lasten ja lasten nuorten harrastustoimintaan tulee muutoksia.

─ Tähän on seurojen syytä varautua, koska valtioneuvosto suositteli perjantaina, että kaikissa riskiluokissa otetaan käyttöön sisätiloja koskevat rajoitukset, mukaan lukien lasten ja nuorten harrastustoiminta. Tämä ei ole vielä varmaa ja tiistain jälkeen tiedämme enemmän, palvelujohtaja Arja Kujala kertoo kaupungin tiedotteessa.

Tiistain jälkeen selviää myös ottelu- ja kilpailutoiminnan jatko eri lajeissa.

Opettajat eivät liiku kaupunkien välillä

IB-lukion opetuksessa otetaan käyttöön aiemmat koronaohjeistukset, joiden mukaan Imatran ja Lappeenrannan välillä opettajat eivät enää liiku kaupunkien välillä.

Imatran kaupunki on heti lauantaina käynnistänyt toimenpiteet, joilla varaudutaan kiristyviin rajoituksiin.

Kaupunki tiedottaa, kun Aluehallintovirasto tai maakunnallinen tilannekuvaryhmä antaa lisää ohjeita karanteeneista, testauksesta ja maskisuosituksista.