Kaupungin liikuntatilat pysyvät auki koronapassilla. Teatteri Imatran ensi-illan mahdollista siirtoa pohditaan ensi viikolla.
Imatran kaupungin liikuntatilat pysyvät avoinna käyttäjille seuraavien kolmen viikon aikana, vaikka koronarajoituksia kiristetään torstaista alkaen koko maassa.
Uimahalliin ja muihin kaupungin liikuntatiloihin sisälle pääsee koronapassilla. Passin käyttöä jatketaan tartuntojen vähentämiseksi. Kaupungin tiedotteen mukaan koronapassin käytön lainmukaisuus on varmistettu aluehallintovirastolta.
Uimarien ja urheilevien määrää tarkkaillaan
Imatran uimahalliin ei tuleville viikoille aseteta mitään kävijämääräkattoa, mutta uimareiden määrää tarkkaillaan.
Kaupungin palvelujohtaja Arja Kujalan mukaan seurannalla pyritään varmistamaan, että uimahallissa on turvallista uida riittävän väljästi.
– Ei siellä mitään ruuhkia ole ollut, hiljaisimpina aikoina on ollut yksi uimari tunnissa ja vilkkaimpina aikoina ehkä 15 uimaria tunnissa, Kujala kertoo.
Urheilutalon kuntosaliinkaan ei ole asetettu kävijämäärärajoituksia.
– Kuntosalillakin on ollut aika väljää. Tilannetta tarkkaillaan, Kujala sanoo.
Vuoksenniskan pieni omatoimikuntosali on tulevat viikot avoinna, mutta sisällä saa olla kerrallaan enintään yhdeksän henkilöä.
Jäähalliin voisi ottaa 50 katsojaa
Kilpailu- ja ottelutoiminnan jatkamisesta Imatran kaupunki tekee linjauksia ensi tiistaina kokoontuvan maakunnallisen tilannekuvaryhmän jälkeen.
Ketterän puheenjohtaja Mikko Partanen ennakoi keskiviikkona, että Ketterä pelaa seuraavan kolmen viikon aikana kolme kotiottelua ilman yleisöä.
– He voivat ottaa halliin enintään 50 katsojaa, mutta Ketterä tekee itse pääksensä siitä, otetaanko yleisöä vai pelataanko ilman katsojia, Kujala sanoo.
Liikuntatiloihin asetettiin maksimimäärät osallistujille
Imatran kaupungin liikuntatiloihin on asetettu harjoituksiin osallistuville maksimimääriä, jotka vaihtelevat tilojen koon mukaan.
Kaupungin tiedotteen mukaan urheilutalon palloiluhallissa maksimimäärä on 15 henkilöä per lohko, juoksusuoralla 20 henkilöä, budosaleissa 10 henkilöä per sali ja voimistelusalissa 25 henkilöä.
Jäähallissa voi harjoitella samanaikaisesti 25 henkilöä per kaukalo. Ukonniemi-areenalla sallitaan 50 henkilön harjoitustapahtumat.
Koulujen liikuntasalien ryhmäkoot ilmoitetaan myöhemmin.
Kaikissa tiloissa ryhmien ja joukkueiden tulee pysyä vakioina eivätkä ne saa kohdata toisiaan.
Ulkoliikuntapaikoista hiihtoladut ja luistelukentät ovat käytössä normaaliin tapaan. Luistelukenttien pukuhuoneet eivät ole käytössä.
Teatterin ensi-illan ajankohtaa pohditaan
Teatteri Imatran näytännöt ovat parhaillaan tauolla, joka päättyy vasta tammikuun puolivälin jälkeen. Näytäntökauden on määrä alkaa Elämää ikkunan takana -musikaalin ensi-illalla 22. tammikuuta. Rajoitukset ovat voimassa 20. tammikuuta asti.
Teatterin osalta linjauksia tulevasta tehdään ensi viikolla.
– Kyse on siitä, onko teatterin ensi-illan ajankohtaa syytä siirtää eteenpäin, Arja Kujala sanoo.

Virrassa ei yli 50 hengen tapahtumia
Kirjastot ja museot ovat auki normaalisti. Niissä on vahva maskisuositus.
Kulttuuritalo Virrassa ei voi järjestää yli 50 hengen tapahtumia, mutta pienemmät tapahtumat ovat sallittuja terveysturvallisesti. Niissäkin on edelleen voimassa vahva maskisuositus.
Kaupungin nuorisopalvelujen tilat ovat auki normaalisti.
Ilotulitus järjestetään
Kaupungin vuodenvaihteen ilotulitus voidaan järjestään rajoituksista huolimatta.
Ilotulitus näkyy Imatrankosken keskustan alueella alkaen kello 20.