Etelä-Karjalassa kaksi uutta omikronepäilyä – Eksoten ylilääkäri on huolissaan harrastejoukkueissa ilmi tulleista koronatartunnoista

Sami Raasakan mukaan käsienpesu, turvavälit, kasvomaskit ja rokotukset kannattaa muistaa myös jouluruuhkassa.

Kuvituskuva. Minna Lyytinen

Terhi Kinnunen

Etelä-Karjalassa on varmistunut 16 uutta koronavirustartuntaa.

Sairaalahoidossa 12 koronaviruspotilasta, Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin (Eksote) koronataulukosta selviää.

Sairaalassa olevien koronapotilaiden määrä on vähentynyt yhdellä, sillä torstaina heitä kerrottiin olevan 13.

Tällä viikolla on Etelä-Karjalassa todettu yhteensä 101 koronatartuntaa, Eksoten ylilääkäri Sami Raasakka sanoo.

– Tilanne on aika vakaa sekä sairaalahoidon tarve että uusien tartuntojen määrä ovat pysyneet samantyylisenä.

Raasakan mukaan on selvinnyt, että korona-altistumisia on tapahtunut monissa harrasteurheilujoukkueissa. Esimerkiksi yhdessä salibandyjoukkueessa on yhden positiivisen koronanäytteen jälkeen tullut ilmi useita ihmisiä, joilla on oireita.

– Tulee vähän sellainen tunne, että tässä voi olla syntymässä samanlainen tilanne kuin ennen rokotuksien aloittamista, jolloin oli paljon joukkueiden tartuntaketjuja. Vähän sellaista uhkaa on ilmassa, Raasakka pohtii.

Myös kouluissa eri puolilla maakuntaa on tullut ilmi koronatartuntoja. Esimerkiksi Lappeenrannan Pontuksen koululla on ollut useita tapauksia. Korona on levinnyt myös perheiden sisällä. Kaksi kertaa rokotettujakin on sairastunut koronaan.

– On yksittäisiä perheitä, joissa kaikki ovat sairastuneet, Raasakka kertoo.

Pari omikronepäilyä on lisäselvittelyssä

Toistaiseksi Etelä-Karjalassa on varmistunut yksi omikrontapaus. Nyt jatkosekventoitavana on kaksi omikronepäilyä.

– Ne eivät liity matkailuun vaan pääkaupunkiseutuun. Sieltä se varmaan lähtee meille tulemaan, Raasakka sanoo.

Nuijamaan rajanylityspaikalla otetuista näytteistä on tällä viikolla tullut ilmi neljä koronatartuntaa.

Hyvä käsihygienia, etäisyyden pitäminen muihin ja kasvomaskin käyttö auttavat ehkäisemään koronatartuntoja. Jos ei ole ottanut koronarokotusta, se kannattaa ottaa viimeistään nyt.

Raasakka kehottaa ihmisiä näin joulun alla miettimään, missä riskejä on.

– Jos lähtee väenpaljouteen, kyllä sitten kannattaa suojata itsensä ja suojautua muilta.

THL kertoi 20 uudesta tartunnasta Lappeenrannassa

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan Lappeenrantaan kirjattiin 20 uutta tartuntaa, Imatralle 6, Lemille ja Parikkalaan kaksi tartuntaa sekä Ruokolahdelle ja Savitaipaleelle yhdet tartunnat.

Koronatapausten yhteenlaskettu määrä Imatralla on nyt 633, Lappeenrannassa 2 032, Lemillä 63, Luumäellä 36, Parikkalassa 24, Rautjärvellä 14, Ruokolahdella 59, Savitaipaleella 32 ja Taipalsaarella 142.

Päivitetty 17.12.2021 kello 12:11: Lisätty THL:n luvut; päivitetty kello 14:15 Sami Raasakan kommenteilla.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka