Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Korona-altistuminen Vuoksenniskan koulukeskuksessa: 20 alakouluikäistä oppilasta joutui karanteeniin

Karanteenit päättyvät 23. joulukuuta.

Imatran kaupunki tiedottaa, että Vuoksenniskan koulukeskuksen yksi luokka on asetettu karanteeniin korona-altistumisen vuoksi. Kyseisessä luokassa on tiedotteen mukaan 20 oppilasta, ja karanteenien viimeinen päivä on 23. joulukuuta. Altistuneet koululaiset ovat alakouluikäisiä.

Tiedotteessa kerrotaan, että Eksote kontaktoi karanteeniin joutuvien huoltajia puhelimitse. Soitot tulevat tuntemattomasta numerosta.

Koulu lähettää Wilma-viestillä ohjeet opetusjärjestelyistä torstain aikana.

Imatran kaupunki muistuttaa tiedotteella myös, että joukkoliikenteessä on niin Imatralla kuin muuallakin maakunnassa voimassa vahva maskisuositus.

Tiedotteessa todetaan, että koronatilanne on entisestään huonontunut maakunnassa, joten maskien käyttö on ensiarvoisen tärkeää epidemian torjunnassa.

Mikäli maskia ei voi käyttää, kaupunki toivoo matkustajien käyttävän visiireitä.

Juttua muokattu 16.12. klo 15.46: Lisätty tieto, että karanteeniin joutuneet oppilaat ovat alakouluikäisiä.