Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Arkistosta | Legendaariset kuppilat: Night Club Bulls oli hetken aikaa Imatran ykkösmesta, mutta Onnelan euron tuopit olivat sille lopulta liikaa  – "Toivon, että meidät muistetaan hyvistä bileistä ja kotikutoisesta yökerhomeiningistä," sanovat Bullsia isännöineet Emilio Urpalainen ja Petri Rantanen

Hyppää mukaan Uutisvuoksen kierrokselle Imatran edesmenneisiin suosikkiravintoloihin! Juttusarja käynnistyy 2000-luvun alussa kukoistaneesta Bullsista. Seuraavana vuorossa on yökerho Valentino. Juttu on julkaistu alun perin 13.12.2020.

Ei kukaan järkevä ihminen perusta yökerhoa sellaiseen paikkaan! Mieluummin vaikka maan alle, mutta ei ikinä kerrostalon kakkoskerrokseen, päivittelevät Petri Rantanen, 55, ja Emilio Urpalainen, 45, tänä päivänä.

Haluatko lukea koko jutun?

Tilaa digi ja pääset lukemaan kaikki Uutisvuoksen sisällöt.

Tilaa 6 kk 4,90 €/kk

Digitilauksen sisältö

  • Uutisvuoksi.fi-verkkopalvelun rajaton käyttöoikeus vuoden jokaisena päivänä
  • Näköislehti
  • Uutissovelluksen ja päivän lehti -sovelluksen käyttöoikeus (iOS ja Android)
  • Lukuoikeus sinulle ja kolmelle perheenjäsenellesi